VÄITÖSVINKIT: Vammaisten henkilöiden yhdenvertaisen yhteiskunnallisen osallistumisen mahdollisuuksista Suomessa (22.10.verkossa )

18.10.2021

Tohtorinväitös vammaisten yhdenvertaisen yhteiskunnallisen osallistumisen mahdollisuuksista Suomessa

 

VTM Elisabeth Hästbackan väitöskirja sosiaalipolitiikan alalta esitetään julkisesti tarkastettavaksi Åbo Akademin kasvatustieteiden ja hyvinvointialojen tiedekunnassa perjantaina 22.10.2021.

Väitöskirjan otsikkona on Equal participation in society? Perspectives on the opportunities available for persons with disabilities in Finland.

Vammaisten henkilöiden yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua ja olla osallisia yhteiskunnassa on vammapolitiikan keskeisenä tavoitteena sekä kansallisella, että kansainvälisellä tasolla.  Näin ollen, tämän väitöskirjan tarkoituksena on tutkia, millaisina mahdollisuudet osallistua yhteiskuntaan näyttäytyvät vammaisille henkilöille Suomessa suhteessa yhdenvertaisuuteen.

Erilaisten esteiden ja mahdollistavien tekijöiden vaikutusten selvittämiseksi, sekä sen, miten osallisuutta voidaan edistää, tämä väitöskirja sisältää neljä näkökulmaa: tutkimuskentän-, poliittisen-, professionaalisen- ja vammaisten henkilöiden oman näkökulman. Empiirinen osa perustuu kirjallisuuskatsaukseen, eduskunnan lähetekeskustelun analyysiin, sekä haastattelututkimuksiin sosiaalityöntekijöiden ja vammaisten henkilöiden kanssa.

Tuloksissa kaikista neljästä näkökulmasta korostuivat voimakkaasti vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuus ja itsemääräämisoikeus, sekä heidän osallistumisensa työmarkkinoille ja päätöksentekoon. Lisäksi esteet, mahdollistavat tekijät ja ehdotetut toimet yhteiskunnallisen osallisuuden edistämiseksi olivat yhteydessä toisiinsa. Kielteisiä asenteita ja esteellisyyttä korostettiin esimerkiksi usein esteinä, kun taas vammaisten henkilöiden oikeuksia ja palveluja pidettiin tärkeinä mahdollistajina. Yhteiskunnallisen osallisuuden edistämiseksi vammaispalvelujärjestelmään kaivattiin lisää joustavuutta ja resursseja. Lisäksi peräänkuulutettiin laajempaa esteettömyyttä, osallistavaa asennetta ja parempia työmahdollisuuksia.

Vaikkei vammaisten henkilöiden yhdenvertaisia mahdollisuuksia osallisuuteen yhteiskunnassa ole tulosten valossa vielä saavutettu, tämä on edellytyksenä YK:n yleissopimuksessa vammaisten henkilöiden oikeuksista, johon Suomi on sitoutunut.

Elisabeth Hästbacka väittelee tohtoriksi Åbo Akademissa perjantaina 22. lokakuuta 2021 klo 12. Vastaväittäjänä toimii professori Rafael Lindqvist, Uppsala universitet, Ruotsi ja kustoksena professori Mikael Nygård, Åbo Akademi.

Yleisö on tervetullut seuraamaan väitöstilaisuutta etänä tämän linkin kautta. Käytännön ohjeet alla.

Maria Elisabeth Hästbacka on syntynyt 2.9.1985 Kaustisella. Hän suoritti ylioppilastutkinnon 2004 Kronoby gymnasiumissa ja valtiotieteiden maisterin tutkinnon 2010 Åbo Akademissa.

Elisabeth Hästbacka on tavoitettavissa puhelimitse numerosta 040 575 4175 ja sähköpostitse osoitteesta elisabeth.hastbacka@abo.fi.

Väitös on sähköisessä muodossa Doriassa.

Käytännön ohjeet tohtorinväitöstilaisuuden seuraamiseksi etänä

Jotta voisit seurata tohtorinväitöstilaisuutta etänä, tarvitset ohjelman nimeltä Zoom tai Google Chrome -selaimen. Sinun ei tarvitse luoda Zoom-tiliä voidaksesi seurata väitöstilaisuutta. Jos asennat Zoom-sovelluksen tulee sinun napauttaa tapahtuman linkkiä (yllä) ja hyväksyä, että Zoom avaa linkin.

Tilaisuuden lopussa yleisö saa mahdollisuuden esittää kysymyksiä. Jos sinulla on kysymys, ilmoita siitä käyttämällä ”Raise Hand” -toimintoa. Valmistaudu etukäteen: varmista, että tietokoneessasi on mikrofoni, tai muotoile kysymys valmiiksi tekstitiedostoon, josta sitten voit kopioida sen Zoomin keskusteluosioon kun saat luvan kysymyksen esittämiseen.

 

Lähde: https://www.abo.fi/fi/uutiset/tohtorinvaitos-vammaisten-yhdenvertaisen-yhteiskunnallisen-osallistumisen-mahdollisuuksista-suomessa/

******

 

Aiemmat väitösvinkit:

 

Sosiaalinen kestävyys vahvistuu varhaiskasvatuksessa lasten ja aikuisten yhteistyössä

 

KM Elina Weckströmin väitös 15.10.2021 verkossa ja Joensuun yliopistolla

 

Kasvatustieteen maisteri Elina Weckströmin kasvatustieteen väitöskirja Kertoen rakennettu – toimien toteutettu: Sosiaalisesti kestävän osallisuuden toimintakulttuurin rakentaminen varhaiskasvatuksessa tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston filosofisessa tiedekunnassa Joensuun kampuksella ja verkossa. Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii emeritaprofessori Eeva Hujala Tampereen yliopistosta ja kustoksena professori Sari Havu-Nuutinen Itä-Suomen yliopistosta. Väitöstilaisuutta voi seurata verkossa. Tilaisuus on suomenkielinen.

Väittelijän painolaatuinen kuva

Väitöskirja verkossa

Linkki väitöstilaisuuteen

 

Varhaiskasvatuksen laadun näkökulmasta on merkityksellistä, että varhaiskasvatuksen henkilöstö hyödyntää toiminnan suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa lasten aloitteita sekä edistää lasten ja aikuisten välistä vuorovaikutusta. Kasvatustieteen maisteri Elina Weckströmin väitöskirjassa tarkasteltiin sosiaalisesti kestävää osallisuuden toimintakulttuuria, jossa kaikilla varhaiskasvatuksen yhteisön jäsenillä on mahdollisuus tulla kuulluksi, tehdä aloitteita ja ilmaista mielipiteensä.   

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että lapset ja varhaiskasvatuksen henkilöstö ovat halukkaita sitoutumaan uudenlaiseen toimintaan ja rakentamaan yhteisöllistä me-narratiivia, joka luo perustan sosiaalisesti kestävälle osallisuuden toimintakulttuurin mallille.

– Sosiaalisesti kestävällä osallisuuden toimintakulttuurilla edistetään tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta sekä ehkäistään syrjäytymistä, Weckström tiivistää.

Hän tutki väitöskirjassaan lasten ja varhaiskasvatuksen henkilöstön toiminnasta lasten osallisuutta vahvistavia käytänteitä ja loi tulostensa pohjalta käsitteellisen mallin avuksi sosiaalisesti kestävän osallisuuden toimintakulttuurin rakentamiseksi varhaiskasvatuksessa. 

– Osallisuutta on tutkittu varhaiskasvatuksessa pitkään, mutta aikaisemmat tutkimustulokset osoittavat, että se ei ole velvoittavista asiakirjoista huolimatta vakiintunut osaksi varhaiskasvatuksen arkea.

Malli tukena lasten osallisuuden vah­vis­ta­mi­ses­sa

 

Weckströmin luoman sosiaalisesti kestävän osallisuuden toimintakulttuurin mallin avulla varhaiskasvatuksen henkilöstön on helpompi hahmottaa, miten osallisuuden toimintakulttuuri rakentuu ja miten sitä voi työssään edistää.  

Mallin perustana on me-narratiivi, joka tarkoittaa yhteisöllisyyden rakentamista, yhteisiä kertomuksia sekä kaikkien ryhmän jäsenten, niin lasten kuin aikuisten, aktiivista ja sensitiivistä läsnäoloa.

– Edellytykset osallisuuden toteutumiselle luodaan päiväkodin johtajan ja varhaiskasvatuksen henkilöstön vuoropuhelussa. Osallisuuden vahvistaminen edellyttää halua muuttaa totuttuja toimintatapoja, varhaiskasvatuksen päivittäisiä rutiineja sekä lasten ja aikuisten välisiä vuorovaikutustapoja.

Mallin mukaan lasten ja aikuisten yhteisessä toiminnassa osallisuuden tavoitetilana ovat turvallisuuteen, ilmapiiriin ja toimintaan liittyvät tekijät.

– Tässä varhaiskasvatuksen ammattilaisten kannattaa keskittyä lapsiryhmän ja sen aikuisten ryhmäytymiseen ja kaikkien ryhmän jäsenten tasapuoliseen huomioimiseen. Lapset pitävät myös toiminnan kiireettömyyttä ja toimintaan osallistumisen vapaaehtoisuutta tärkeinä osallisuutta vahvistavina asioina, kuvailee Wekcström.

Osallisuutta vahvistavana työkaluna toimii projektiperustaisesti etenevä kehä, jossa lapset ja aikuiset lähtevät liikkeelle lapsen tai aikuisen esittämästä alkuideasta ja etenevät sadutuksen avulla yhteiseen kerronnalliseen leikkiin, toiminnan kokoavaan päätösjuhlaan ja toiminnan muisteluun.

Weckströmin mukaan sosiaalisesti kestävän osallisuuden toimintakulttuurin rakentaminen sisältää useita erilaisia elementtejä, joiden painotus vaihtelee varhaiskasvatuksen eri toiminnoissa, eri ajankohtina ja eri-ikäisten lasten kanssa toimittaessa.

– Toimintakulttuurin muutos edellyttää tietoista ja pitkäjänteistä työtä osallisuuden vahvistamiseksi päiväkodin pedagogisissa ratkaisuissa, lasten ja henkilöstön välisissä suhteissa ja henkilöstön päivittäisissä valinnoissa.

Tutkimukseen osallistui 41 iältään 3–7-vuotiasta lasta ja 19 varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa ja opettajaa yksityisestä päiväkodista sekä 12 iältään 4–12-vuotiasta lasta Koko Suomi leikkii -hankkeen kahdesta Terhokerhosta. Tutkimusaineisto koottiin yhdessä tutkimuksen osallistujien kanssa ja se koostui muun muassa haastatteluista, ryhmäkeskusteluista, päiväkirjamerkinnöistä ja toimintaa kuvaavista kertomuksista.

 

Lähde: https://www.uef.fi/fi/artikkeli/km-elina-weckstromin-vaitos-15102021-sosiaalinen-kestavyys-vahvistuu-varhaiskasvatuksessa-lasten-ja

 

******V

Lasten päivystyshoidon laatu lasten, vanhempien ja hoitajien arvioimana

 

Terveystieteiden maisteri Katja Janhusen väitöskirjatutkimus osoitti, että lasten hoidon laatu suomalaisilla päivystyspoliklinikoilla koetaan korkeatasoiseksi. Hoitohenkilökunta arvioi laadun kuitenkin lasten ja aikuisten yhteisissä päivystyksissä matalammaksi kuin erillisissä lasten päivystyksissä. Kaikkiaan hoitohenkilökunnan arviot olivat kriittisempiä kuin päivystyksessä asioineiden lasten ja vanhempien.

Tutkimuksessa havaittiin, että päivystyskäynnin kestolla ei ollut yhteyttä lapsen ja vanhemman tyytyväisyyteen, sen sijaan lapsen korkea kiireellisyysluokitus oli yhteydessä suurempaan tyytyväisyyteen ja korkeampiin hoidon laadun arviointeihin. Lisäksi havaittiin, että hoitajamitoituksen kasvu on yhteydessä siihen, että lapsen päivystyskäynnit sujuvat nopeammin ja hoidon keskeyttäneitä on vähemmän.

Lapsipotilaat ovat merkittävä päivystyshoidon potilasryhmä. Suomessa heitä hoidetaan sekä erillisissä lasten päivystyksissä, että yhteisillä lasten ja aikuisten päivystyspoliklinikoilla. Lapsipotilailla on hoidossa erityistarpeita. Lasten päivystyshoidon laatu onkin tärkeä, mutta vähän tutkittu terveydenhuollon sekä hoitotieteen tutkimusaihe.

Janhunen selvitti lasten hoidon laatua suomalaisilla päivystyspoliklinikoilla vuosina 2015–2020 kolmella poikkileikkaustutkimuksella monimuuttujamenetelmiä soveltaen. Ensimmäisessä tutkimuksessa 147 hoitajaa neljältä päivystyspoliklinikalta vastasi kyselyyn lasten hoidon laadusta. Parhaat arviot sai henkilökunnan ammatillinen osaaminen, matalimmat arviot annettiin henkilöstöresursseista. Lasten ja aikuisten päivystyksissä lasten osallistumisen omaan hoitoon sekä kivun ja pelon hoidon arvioitiin toteutuvan heikommin kuin lasten päivystyksissä.

Toisessa tutkimuksessa 98 iältään 7–15-vuotiasta lasta ja 98 vanhempaa arvioi lapsen saamaa hoitoa vastaamalla kyselyyn. Sekä lapset että vanhemmat arvioivat hoidon laadun korkeaksi. Lapset kokivat kuitenkin laadun toteutuvan heikommin yksityisyyden ja hoitoon osallistumisen osalta kuin heidän vanhempansa. Hoitoa pitivät korkeatasoisena varsinkin ammatillisesti koulutetut vanhemmat, ensimmäistä kertaa päivystyksessä asioivat sekä ne, joille annettiin päivystyksessä korkea kiireellisyysluokitus.

Kolmannessa tutkimuksessa käytettiin hallinnollista aineistoa vuoden 2019 tammi-kesäkuulta yhden lastenpäivystysyksikön käynneistä ja hoitohenkilöstön mitoituksesta. Käyntejä oli 21 956 ja hoitajia yksikössä 50. Hoitajamitoitus vaihteli työvuoroittain. Päivävuorossa oli keskimäärin yksi sairaanhoitaja viittä potilasta kohti, iltavuorossa yksi kuutta potilasta kohti ja yövuorossa kolme sairaanhoitajaa neljää potilasta kohti. Päivystyskäyntien kesto oli lyhyempi, kun hoitajia oli enemmän töissä. Kesken päivystyshoidon poistuneiden havaittiin asioineen päivystyksessä silloin, kun hoitajamitoitus oli niukempi.

Janhusen mukaan tulosten perusteella hoidon laatua tulisi kehittää keskittymällä lapsipotilaiden kohtaamiseen, kehittämällä ennustavia malleja hoitohenkilöstön mitoitukseen ja hyödyntämällä laadun arvioinnissa henkilöstön, lasten ja vanhempien näkemyksiä sekä hallinnollista tietoa. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää lasten päivystyshoidon kehittämisessä sekä johtamisessa.

Terveystieteiden maisteri Katja Janhusen väitöskirja Pediatric care quality in emergency departments. A view of children, parents, nursing staff, and administrative data tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunnassa.  Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii professori Sanna Salanterä Turun yliopistosta ja kustoksena professori Tarja Kvist Itä-Suomen yliopistosta. Väitöstilaisuus on suomenkielinen ja sitä voi seurata verkossa perjantaina 11.6.2021 klo 12 alkaen.

 

Lähde: https://www.uef.fi/fi/artikkeli/lasten-paivystyshoitoa-pidetaan-korkeatasoisena-hoitajien-arviot-kriittisimpia

Väitöskirja: https://erepo.uef.fi/handle/123456789/25315

 

*****

 

Löytöretkellä lapsen osallisuuteen: Substantiivinen teoria kouluikäisen erityistä tukea tarvitsevan lapsen osallisuuden mahdollistavasta yhteistoiminnasta.

 

TtM Anu Kinnusen erityispedagogiikan alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston filosofisessa tiedekunnassa.

Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii dosentti Suvi Lakkala Lapin yliopistosta ja kustoksena professori Leena Holopainen

 

Aika: 30.4.2012 klo 12.00-17.00

Paikka: verkossa, osoite ilmoitetaan myöhemmin väitöstiedotteessan noin viikkoa ennen väitöstilaisuutta osoitteessa https://www.uef.fi/fi/vaitokset

 

Lähde: https://www.uef.fi/fi/tapahtuma/ttm-anu-kinnusen-vaitostilaisuus-erityispedagogiikka-verkossa

Väitöskirja: https://erepo.uef.fi/handle/123456789/24872

 

 

*****

Perhehuoneet ja henkilökunnan kouluttaminen edistävät perhekeskeistä hoitamista vastasyntyneiden teho-osastolla (Väitös: TtM Mirka Toivonen, 22.1.2021, hoitotiede)

Vastasyntyneiden teho-osaston hoitokulttuuri vaikuttaa siihen, miten suuri rooli vanhemmille annetaan vauvansa hoitajina ja hoitotiimin jäseninä. Usein vanhemmat saavat käydä hoitamassa lastaan, mutta heidän läsnäolonsa ja osallistumisensa on rajoitettua, ja heillä on lähinnä vierailijan rooli. TtM Mirka Toivosen Turun yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osoitti, että henkilökunnalle annettu koulutus ja perhehuoneet edistävät perhekeskeistä hoitamista vastasyntyneiden teho-osastoilla.

Vanhempien tarjoama läheisyys ja hoiva luovat parhaan mahdollisen kehitys- ja kasvuympäristön vastasyntyneelle. Vauvan hoitamiseen osallistuminen edistää myös vanhempien omaa hyvinvointia ja tukee vauvan ja vanhemman välistä suhdetta.

Turun yliopistollisessa keskussairaalassa vuosina 2009–2012 kehitetty Vanhemmat Vahvasti mukaan -koulutus pyrkii vahvistamaan vanhempien roolia vauvansa pääasiallisina hoitajina ja edistämään vauvan ja vanhemman välistä suhdetta sekä perhekeskeistä hoitamista. 

Mirka Toivosen väitöstutkimuksen mukaan vastasyntyneiden teho-osastojen moniammatillisen henkilökunnan kouluttaminen Vanhemmat Vahvasti mukaan -koulutusmallilla edisti perhekeskeistä hoitokulttuuria, ja vanhempien rajoittamaton osallistuminen vauvan hoitamiseen ja päätöksentekoon lisääntyi. 

– Tutkimukseni perusteella koulutus auttoi hoitajia muuttamaan ammatti-identiteettiään lapsen pääasiallisesta hoitajasta vanhempien tukijaksi, jolloin vanhemmat saivat suuremman roolin vauvansa hoitajina, Toivonen kertoo.

Perhekeskeisen hoitokulttuurin jalkauttaminen vastasyntyneiden teho-osastojen päivittäiseen toimintaan on ollut aiemman tutkimustiedon mukaan haastavaa. Syitä tähän ovat tutkimusten mukaan muun muassa teho-osastojen tehtäväkeskeinen hoitokulttuuri ja ympäristö, joka ei tue vanhempien läsnäoloa ja osallistumista. Toisaalta taustalla voi vaikuttaa vähäinen tieto perhekeskeisestä hoitamisesta sekä henkilökunnan ja vanhempien väliset valtasuhteet.

– Tutkimukseni kuitenkin osoitti, että koko henkilökunnalle kohdistettu systemaattinen koulutus on tehokas keino edistää tehtäväkeskeisen toimintatavan muuttumista perhekeskeiseksi, Toivonen summaa. 

Perhekeskeisyys parantaa hoidon laatua

Kun vanhempien rooli vahvistui, henkilökunta huomasi sen hyödyttävän niin lapsia ja vanhempia kuin heitä itseäänkin, mikä muutti henkilökunnan asennetta vanhempien läsnäoloa arvostavaksi. Hoitajat kertoivat, että he oppivat luottamaan vanhempien kykyyn hoitaa vauvaansa, eivätkä enää kokeneet vanhempia riskinä kriittisesti sairaan vauvan hyvinvoinnille.

– Sekä henkilökunta että vanhemmat arvioivat koulutuksen parantaneen perhekeskeisen hoidon laatua. Henkilökunnan kyky vanhempien aktiiviseen kuuntelemiseen ja neuvotteluun lisääntyi, mikä edisti tasavertaista kumppanuutta vanhempien ja henkilökunnan välillä ja siten vanhempien osallistumista vauvansa hoitamiseen ja hoitoa koskevaan päätöksentekoon, Toivonen summaa.

Etenkin isien tyytyväisyys perhekeskeisen hoidon laatuun ja päätöksentekoon osallistumiseen lisääntyi koulutusintervention jälkeen. Aiemmin isät ovat jääneet helposti sivustaseuraajiksi. 

– Isät tarvitsevat tutkimusten perusteella enemmän tukea ja rohkaisua vauvansa hoitamiseen. Näkisin, että koulutuksen myötä hoitajat osasivat vauvan osastohoidon alusta saakka tukea isiä aktiivisemmin, jolloin isien rooli vahvistui, Toivonen kertoo.

Perhehuoneet lisäävät hoitajien ja vanhempien vuorovaikutusta

Perhehuoneet ovat tutkimusnäytön perusteella suositeltavin osastomalli hoidettaessa keskosia ja sairaita vastasyntyneitä. Perhehuoneissa vanhempien läsnäoloa ei rajoiteta, ja heillä on paremmat mahdollisuudet osallistua vauvansa hoitamiseen, lääkärinkierroille ja päätöksentekoon. Perhehuoneita kohtaan on esitetty myös huolta, mikäli perheet jäävät niissä ilman tukea. 

Toivosen väitöstutkimus osoitti, että perhehuoneet lisäsivät hoitajan ja vanhempien välistä vuorovaikutusaikaa. 

– Riittävä vuorovaikutus hoitajien ja vanhempien kesken edistää vanhempien tukemista ja heidän osallistumistaan vauvansa hoitamiseen. Aktiivinen vuorovaikutus on myös olennainen tekijä henkilökunnan ja vanhempien välisen luottamuksellisen suhteen luomiseksi, Toivonen korostaa.

Perhehuoneet eivät myöskään vähentäneet hoitajan ja lapsen välistä vuorovaikutusta. 

– Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet vuorovaikutuksen tärkeyden vauvan optimaaliselle kehitykselle. Mikäli vanhemmat ovat estyneet olemasta vauvansa luona, on hoitaja vuorovaikutuksessa vauvan kanssa perhehuoneissakin, Toivonen huomauttaa.


TtM Mirka Toivonen esittää väitöskirjansa ”Kohti perhekeskeistä hoitamista vastasyntyneiden teho-osastoilla: Hoitokulttuurin ja osastoarkkitehtuurin muutos” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 22.1.2021 klo 12.00. 

Väitöstä voi seurata etäyhteyden kautta.

Vastaväittäjänä toimii professori Katri Vehviläinen-Julkunen (Itä-Suomen yliopisto) ja kustoksena apulaisprofessori Anna Axelin (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on hoitotiede.

Turun yliopisto seuraa aktiivisesti koronavirustilannetta ja viranomaisten ohjeita. Yliopisto päivittää ohjeitaan tilanteen mukaan. Ohjeet ja linkit löytyvät osoitteesta: utu.fi/koronavirus

 

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä.

 

Lähde: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/vaitos/perhehuoneet-ja-henkilokunnan-kouluttaminen-edistavat-perhekeskeista

 

***********

 

Väi­tös: avus­tei­ses­ti kom­mu­ni­koi­vat ih­mi­set vai­kut­ta­vat kes­kus­te­lun kul­kuun sa­moin kei­noin kuin hei­dän pu­hu­vat kump­pa­nin­sa

Kommunikoinnin apuvälineillä käydyt keskustelut rakentuvat keskustelijoiden yhteisenä prosessina, todetaan tuoreessa väitöstutkimuksessa.

 

FM Irina Savolainen on väitöstutkimuksessaan selvittänyt osallistujien yhteisiä käytänteitä avustetuissa keskusteluissa. Tutkimuksen tulokset tarjoavat sovellettavaa tietoa, joka tukee avusteisesti kommunikoivien ihmisten ja heidän kumppaniensa välisiä keskusteluja sekä niiden ohjausta.  

Kes­kus­te­lu ra­ken­tuu yh­teis­työl­lä myös avus­tei­ses­sa kes­kus­te­lus­sa

 

Jos ihminen ei pysty puhumaan, hän voi käyttää erilaisia kommunikoinnin apuvälineitä, kuten kommunikointikansioita ja puhelaitteita korvatakseen puuttuvan puheensa. Nämä kommunikoinnin apuvälineet vaikuttavat puhevammaisten ja puhuvien ihmisten keskustelukäytänteisiin.

Savolainen tarkasteli väitöstutkimuksessaan keskustelunanalyysin avulla neljän 7–18-vuotiaan avusteisesti kommunikoivan ihmisen keskusteluja äitiensä, kavereidensa ja puheterapeuttiensa kanssa.

Tutkimuksessa selvisi useita avusteisesti kommunikoivien ihmisten käytänteitä, joilla he vaikuttavat keskustelun kulkuun ja hyödyntävät osin samoja keinoja kuin heidän puhuvat kumppaninsa.

Molemmat keskustelijat synkronoivat toimintaansa suhteessa toistensa toimintaan hyvinkin nopeassa tahdissa esimerkiksi, kun apuvälineen käyttäjä osoittaa merkkiä, jonka puhuva kumppani nimeää ääneen. Sen lisäksi avusteisesti keskustelevat muun muassa ennakoivat omaa vuoroaan aloittamalla sen tuottamisen jo puhuvan ihmisen vuoron aikana.

Tutkimuksessa kuvataan lisäksi avusteisessa keskustelussa ilmeneviä kriittisiä kohtia sekä osallistujien käytänteitä, joiden avulla he selviävät niistä.

Tutkimuksen tulokset auttavat hahmottamaan, miten avusteiset ja puhutut keskustelut eroavat toisistaan sekä tarjoaa kokonaisvaltaisen näkemyksen avusteisten keskustelujen rakentamisprosessista.

Väitöstutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää muun muassa puheterapiassa toteutettavassa videoavusteisessa ohjauksessa.

FM Irina Savolainen väittelee 2.10.2020 kello 11 Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Co-constructing structure and social action of aided turn in everyday conversations". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Biomedicum 1, Luentosali 1, Haartamaninkatu 8. Vastaväittäjänä on professori Pentti Haddington, Oulun yliopisto, ja kustoksena on professori Minna Laakso. Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa

Väittelijän yhteystiedot:

irina.savolainen@helsinki.fi

 

Lähde: https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/terveys/vaitos-avusteisesti-kommunikoivat-ihmiset-vaikuttavat-keskustelun-kulkuun-samoin-keinoin-kuin-heidan-puhuvat-kumppaninsa

 

*****

 

Väitös: Lapsipotilaan päätöksentekokyky ja sen arviointi

 

OTM, TtM, YTM Kirsi Pollarin lääkintäoikeuden ja lapsioikeuden aloille sijoittuva väitöskirja on tutkimus alaikäisen potilaan itsemääräämisoikeuden taustalla vaikuttavista oikeudellisista, ammattikulttuurisista ja teoreettisista lähtökohdista. Tutkimuksessa tarkastellaan alaikäisen potilaan päätöksentekokyvyn arvioinnin oikeudellista perustaa sekä selkeytetään arvioinnin osa-alueita. Tutkimuksen tarkoituksena on samalla antaa välineitä terveydenhuollon käytännön toimintaan, sen kehittämiseen ja valvontaan.

 

Teoreettisilta ja metodologisilta sitoumuksiltaan Pollarin tutkimus asemoituu sekä sääntelyteorian että empiirisen oikeustutkimuksen alaan. Tutkimus vahvistaa käsitystä siitä, että selkeä ja toimiva lainsäädäntö vaatii lainvalmistelijoiden ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden välistä yhteistä työtä. Tiivis yhteistyö on välttämätöntä myös lainsäädännön toimeenpanossa.

—Potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain mukaan ikänsä ja kehitystasonsa perusteella hoidostaan päättämään kykenevää alaikäistä on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Jos tähän päädytään, alaikäinen voi myös kieltää hoitotietojensa luovuttamisen huoltajalleen, Pollari toteaa.

Terveydenhuollon ammattihenkilöillä, käytännössä lääkäreillä, on valta ja vastuu arvioida alaikäisten potilaidensa päätöksentekokyvykkyyttä. Pollarin mukaan itsemääräämisoikeuden edellytyksiä koskeva harkinta on yhteydessä siihen, mitkä ovat terveydenhuollon ammattihenkilön käsitykset häntä ohjaavista säännöistä. Väitöstutkimuksessa on selvitetty lääkäreille suunnatun kyselyn avulla, millaisina alaikäisen asemaa koskeva sääntely hahmottuu terveydenhuollon käytännön toiminnassa ja millaista harkintaa lääkärit käyttävät laintulkinnassa ja sen soveltamisessa.

—Tutkimuksen perusteella lapsipotilaan päätöksentekokyvyn arvioinnissa korostuu sen prosessinomainen ja dynaaminen luonne, joka pohjautuu terveydenhuollon ammattilaisen ja lapsen väliseen vuorovaikutukseen. Tällöin lapsen tilannetta ei tarkastella staattisena ja aina samankaltaisena, vaan vaihtelevana ja lapsen kasvun ja kehityksen mukaan muuntuvana, Pollari kertoo.

Tutkimuksessa painottuu myös lapsipotilaan huoltajan rooli. Vaikka lapsi olisikin tilanteessa hoitonsa suhteen päätöksentekokykyinen, huoltajan kasvatusvastuu ja velvollisuudet asettavat rajoja alaikäisen itsemääräämisoikeudelle. Tämän huomioon ottaminen on keskeinen asia lapsen itsemääräämisoikeutta arvioitaessa.

Lapsipotilaan päätöksentekokyvykkyyden arviointiin vaikuttavat lapseen liittyvät yksilölliset tekijät sekä koko perheen arvomaailmaan ja taustaan liittyvät tekijät. Ennen kaikkea siihen vaikuttavat terveydenhuollon toimintakulttuuri ja toiminnalle annetut resurssit.

— Huomiota tulisi esimerkiksi kiinnittää siihen, millä tavoin ja missä tilanteessa päätöksentekoa tukevaa tietoa lapselle annetaan. Ei myöskään ole yhdentekevää, kuka terveydenhuollon ammattihenkilö tietoa antaa. Arviointiprosessissa tulisi olla aina mahdollisuus varmistaa, miten lapsi on ymmärtänyt saamansa tiedon, Pollari toteaa.

Aikaa tulisi löytyä myös keskusteluun lapsen kanssa, jotta lapsella on mahdollisuus rauhassa käsitellä saamaansa tietoa. Asia korostuu, mitä vaikeammasta tai moniulotteisemmasta hoitotilanteesta tai sairaudesta on kysymys.

Kyse ei siis ole yksinomaan siitä, minkä ikäinen lapsi on, millaiset kognitiiviset kyvyt hän omaa tai millainen hänen elämänkokemuksensa tai kokemuksensa sairaudesta on, vaan suuri merkitys on terveydenhuollon ammattilaisen kyvyllä kohdata lapsi ja olla vuorovaikutuksessa hänen kanssaan.

—Olemassa ei ole yhtä yksittäistä asiaa, joka ratkaisi lapsipotilaan päätöksentekokyvykkyyden tilanteessa kuin tilanteessa. Lapselle parhaaseen ratkaisuun päädytään varmimmin eri vaihtoehtojen huolellisen ja perustellun punninnan kautta, Pollari sanoo.

Tutkimuksen yhtenä tavoitteena on ollut yhteensovittaa lapsioikeuden ja lääkintäoikeuden periaatteita, jolloin tulkintalähtökohtia voidaan selkeyttää ja luoda tarkempia edellytyksiä lapsipotilaan aseman ja oikeuksien tarkasteluun. Kummankaan oikeudenalan periaatteet erillisesti tarkasteltuina eivät yksinään riitä silloin, kun kysymys on lapsesta terveydenhuollon toimintakentässä.

Tietoa väitöstilaisuudesta

Kirsi Pollarin väitöskirja ”Lapsipotilaan päätöksentekokyky ja sen arviointi” esitetään Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan suostumuksella julkisesti tarkastettavaksi Lapin yliopiston luentosalissa 2 perjantaina 20.12.2019 klo 12. Vastaväittäjän toimii yliopistonlehtori, OTT Liisa Nieminen Helsingin yliopistosta ja kustoksena apulaisprofessori Mirva Lohiniva-Kerkelä Lapin yliopistosta. Tilaisuuden jälkeen on kahvitarjoilu.

Tietoa väittelijästä

Kirsi Pollari työskentelee Lastensuojelun Keskusliitossa erityisasiantuntijana. Pollari on valmistunut oikeustieteen maisteriksi Lapin yliopistosta. Hän on suorittanut myös terveystieteiden maisterin ja yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinnot Jyväskylän yliopistossa. Pollari on tehnyt pitkän työuran terveydenhuollossa lasten lääkinnällisessä kuntoutuksessa.  

Lisätietoja:

Kirsi Pollari
kirsi.pollari@lskl.fi

Julkaisun tiedot

Kirsi Pollari: Lapsipotilaan päätöksentekokyky ja sen arviointi, Acta Universitatis Lapponiensis 387, ISBN 978-952-337-177-4, ISSN 0788-7604, Lapin yliopisto, Rovaniemi, 2019  

 

Lähde: https://www.ulapland.fi/news/Vaitos-Lapsipotilaan-paatoksentekokyky-ja-sen-arviointi/38382/cadbe9d6-4468-4942-8545-754bfbeb2b25#

 

 

*******

Op­pi­mis­vai­keu­den kans­sa pär­jää ai­kui­se­na­kin, jos saa tu­kea nuo­ruu­des­sa (Anna-Kai­ja Elo­ran­ta, psy­ko­lo­gia)

Aika:

14.12.2019 — 31.12.2019


Sijainti: Mattilanniemi , Agora Audtorio 2

Lapsuudessa todetut oppimisvaikeudet ovat riski aikuisiässä. Ne voivat altistaa mielenterveyden ongelmille, matalalle koulutustasolle ja työttömyydelle. Tämä käy ilmi PsM Anna-Kaija Elorannan psykologian alan väitöstutkimuksesta, jossa hän tarkasteli lapsena oppimisvaikeusdiagnoosin saaneiden ja nyt jo 20–40 vuoden ikään ehtineiden ihmisten elämänkulkua.

 

Tutkimus toi uutta tietoa myös myönteistä kehitystä tukevista tekijöistä. Pitkä seuranta osoitti, että lapsuuden oppimisvaikeuden lieventyminen ajan myötä ja nuoruusiässä lähiympäristöltä saatu tuki vähensivät mielenterveysongelmien ja työttömyyden riskiä.

Nuoruus on ratkaiseva aikuisiän hyvinvoinnin kannalta

Niilo Mäki Instituutissa ja Jyväskylän yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan nuoruusvaiheella on ratkaiseva merkitys siihen, miten oppimisvaikeudet heijastuvat aikuisuuteen. Nuorilla, joilla oli oppimisvaikeuksia, oli muita suurempi riski sairastua mielenterveysongelmiin.

Nuoruuden mielenterveysongelmat taas ennustivat masennus- ja ahdistusdiagnoosia ja työttömyyttä aikuisena. Toisaalta lähiympäristöltä nuorena saatu tuki ennusti oppimisvaikeuden lieventymistä, jolla taas oli myönteinen yhteys hyvinvointiin aikuisena.

– On ensiarvoisen tärkeää, että nuoret, joilla on oppimisvaikeuksia saavat erityisopetuksellista ja sosiaalista tukea myös peruskouluiän jälkeen, Eloranta toteaa.

– Nuoria pitäisi tukea entistä paremmin toisen asteen opinnoissa ja vielä opintojen jälkeenkin. Myös mielenterveyden ongelmat, esimerkiksi masentuneisuus tai ahdistuneisuus, tulisi huomata mahdollisimman varhain. Erityisen tärkeää tämä on, jos nuorella on taustallaan oppimisen vaikeuksia, väittelijä muistuttaa.

– On toki tärkeää huomata myös, että riskistä huolimatta suurin osa oppimisvaikeustaustaisista aikuisista pärjää hyvin elämässään, Eloranta lisää.

Väitöstutkimuksen tulokset tukevat kuntouttamisen ja taitojen harjoittamisen merkitystä, koska oppimisvaikeuden lieventymisellä on pitkäaikaisia myönteisiä vaikutuksia aikuisikään asti. Erityisopetukseen käytetyt resurssit ovat tärkeitä sekä yksilölle että yhteiskunnalle. Tukimuodot eivät kuitenkaan saisi kohdentua vain taidon harjoitteluun: kannustaminen, hyväksyvä ilmapiiri ja itsetunnon vahvistaminen ovat vähintään yhtä merkityksellisiä aikuisiän kannalta.

– On valitettavaa, että erityisopetuksellinen tuki usein vähenee huomattavasti juuri yläkoulun aikana ja toiselle asteelle siirryttäessä, toteaa Eloranta. – Monipuolisen tuen jatkuminen nuoruusiässä ja aikuisiän kynnyksellä olisi olennaista. Siten tuettaisiin opintojen loppuunsaattamista oppimisvaikeudesta huolimatta ja voitaisiin ennalta ehkäistä psyykkisen hyvinvoinnin ongelmia.

Nykyisen hallitusohjelman linjaus oppivelvollisuuden pidentämisestä toiselle asteelle voi tuoda mukanaan uudenlaisia mahdollisuuksia erityisopetukselle. Tehostettua ja erityistä tukea voidaan jatkaa järjestelmällisesti pidempään. Samalla toisella asteella tarjottavaa tukea on mahdollista kehittää vastaamaan paremmin oppimisvaikeustaustaisten opiskelijoiden tarpeita täysi-ikäisyyden kynnyksellä.

Tuen tarjoamisen ei tarvitse olla pelkästään oppilaitosten opettajien vastuulla. Myös muu koulun henkilökunta, harrastustoiminnan vetäjät, kuntouttajat ja perhe voivat osaltaan vaikuttaa nuoren taitoihin ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Kansainvälisesti ainutlaatuinen seuranta-aineisto

Noin 5–15 prosentilla lapsista on oppimisvaikeuksia. Ne ovat kapea-alaisia aivotoiminnan häiriöitä, jotka hidastavat lukemisen ja matematiikan oppimista. Oppimisvaikeudet ovat usein pysyviä. Silti tutkimuksia, joissa seurattaisiin oppimisvaikeuksien yhteyksiä aikuisuuteen asti, on vähän. Elorannan tutkimuksessa tarkasteltiin koko eliniän kattavia rekisteritietoja aikuisilla, joilla oli lapsena todettu oppimisvaikeus sekä pienempää otosta aikuisia, joilla oli lukivaikeustausta, yksilötutkimuksin ja haastatteluin.

Psykologian maisteri Anna-Kaija Elorannan psykologian väitöstutkimuksen ”A follow-up study of childhood learning disabilities. Pathways to adult-age education, employment and psychosocial wellbeing” tarkastustilaisuus pidetään 14.12.2019 Mattilanniemessä Agora-rakennuksen auditoriossa 2. Vastaväittäjänä toimii professori George Hynd (University of Georgia) ja kustoksena dosentti Tuija Aro (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on englanti.

Taustatiedot

Anna-Kaija Eloranta kirjoitti ylioppilaaksi Kemin lyseon lukiosta vuonna 2001. Hän valmistui psykologian maisteriksi vuonna 2006 Jyväskylän yliopistosta. Hän on työskennellyt aiemmin psykologina lasten ja nuorten parissa ja vuodesta 2011 alkaen tohtoriopiskelijana Niilo Mäki Instituutissa ja Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksella.

Väitöstutkimusta ovat rahoittaneet Niilo Mäki Säätiö, Haukkalan säätiö, Otto A. Malmin lahjoitusrahasto, Juho Vainion Säätiö, Kela, Jyväskylän yliopiston psykologian laitos ja Suomen Kulttuurirahasto.

Väitöskirja on julkaistu sarjassa JYU Dissertations numerona 155, Jyväskylä 2019, ISSN 2489-9003, ISBN 978-951-39-7948-5. Se on luettavissa JYX-julkaisuarkistossa osoitteessa https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/66402

Lisätietoja:

Anna-Kaija Eloranta, puh. 050 377 3906, anna-kaija.eloranta@jyu.fi

Tiedottaja Anitta Kananen, puh. 040 846 1395, anitta.kananen@jyu.fi

 

Lähde: https://www.jyu.fi/fi/ajankohtaista/arkisto/2019/10/14-12-2019-psm-anna-kaija-eloranta-kasvatustieteiden-ja-psykologian-tiedekunta-psykologia

 

^*****

 

Lap­sen nä­kö­kul­ma ja tu­ki­toi­met vah­vem­min mu­kaan var­hais­kasva­tuk­sen kir­jauk­siin (Noo­ra Heis­ka­nen, eri­tyi­spe­da­go­giik­ka)

Väetöstilaisuus: 8.11.2019 


Väetöstilaisuuden paikka: Seminaarinmaki , C4, Jyväskylä
Tiedote: Noora Heiskanen, erityispedagogiikka: Lapsen näkökulma ja tukitoimet vahvemmin mukaan varhaiskasvatuksen kirjauksiin

 

Väitöksessä tutkittiin, miten lasten tuen tarpeista kirjoitettiin varhaiskasvatuksen pedagogisissa asiakirjoissa ja miten heidän tarvitsemiaan tukitoimia suunniteltiin?

Noora Heiskanen, kuvaaja Sanna Moilanen

Varhaiskasvatuslaki edellyttää, että jokaisen lapsen yksilölliset vahvuudet, mielenkiinnon kohteet ja tuen tarpeet huomioidaan varhaiskasvatuksen suunnittelussa. Tämän takaamiseksi jokaiselle lapselle laaditaan henkilökohtainen pedagoginen asiakirja. Nämä asiakirjat, kuten lapsen varhaiskasvatussuunnitelma eli vasu, ovat tuttuja myös varhaiskasvatusikäisten lasten perheissä, sillä niiden laadintaan osallistuvat myös lasten vanhemmat.

Noora Heiskanen tutki väitöstutkimuksessaan 108 lapsen pedagogisia asiakirjoja. Tutkimuksessa tarkasteltiin, miten lasten tuen tarpeista kirjoitettiin asiakirjoissa ja miten heidän tarvitsemiaan tukitoimia suunniteltiin. Lisäksi Heiskanen selvitti, miten lasten ja vanhempien näkökulmat tulivat esiin tutkituissa asiakirjoissa.

Tuen tarve ja vastuut tarkemmin esiin

Väitöstutkimuksen tulokset osoittavat, että tutkituissa asiakirjoissa painottuvat kuvaukset lapsen tuen tarpeista. Samalla kuvaukset lapsen tukemisesta ryhmässä jäävät puutteellisiksi.  Myös ammattilaisten vastuu lapsen tarvitseman tuen toteutumisesta kuvataan usein epätarkasti. Tämä on Heiskasen mukaan ongelmallista, koska asiakirjojen avulla kuvataan, suunnitellaan ja tehdään sopimuksia lasta auttavista opetuksellisista ja kasvatuksellisista ratkaisuista.

– Lapselle laadittavan asiakirjan, kuten lapsen varhaiskasvatussuunnitelman, keskeinen tarkoitus on toimia opetusta ja kasvatusta tukevana työkaluna. Siksi asiakirjan keskeisen sisällön tulisi muodostua ammattilaisten vastuiden ja pedagogisen työn suunnittelun konkreettisesta kuvauksesta. On varhaiskasvatuksen järjestämisen kannalta hyödyllisempää kirjoittaa, että ”Anni pääsee mukaan leikkiin, kun häntä autetaan” kuin todeta ainoastaan, että ”Anni ei pääse mukaan leikkiin itsenäisesti”, Heiskanen korostaa.

Pedagogisen asiakirjan tavoitteena jatkuvuus ja johdonmukaisuus 

Heiskasen tutkimuksen keskeinen havainto oli, että saman lapsen eri vuosina laaditut asiakirjat eivät useinkaan keskustele keskenään. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että peräkkäisissä asiakirjoissa toistetaan samoja tukitoimia tai vaihtoehtoisesti kirjataan hyvin erilaisia tukitoimia ilman, että kuvataan, mitä aiemmista ratkaisuista on seurannut.

– Näyttää siltä, että meille ammattilaisille lapsen tuen tarpeista kirjoittaminen on luontevampaa kuin lasta tukevien käytänteiden kuvaaminen ja kehittäminen. Laadukkaan varhaiskasvatuksen kannalta olisi kuitenkin tärkeää, että lapsen asiakirjat muodostaisivat jatkumon, jossa aiemmin kirjattuihin asioihin palataan myöhemmin ja tuen suunnittelua tehdään käytettyjä tukitoimia aktiivisesti arvioiden ja kehittäen, Heiskanen pohtii.

Muistetaanko lapsen ja vanhempien mielipiteet?

Koska opetuksen ja kasvatuksen suunnittelun tavoitteena tulee olla lapsen tilanteen ymmärtäminen monipuolisesti, on myös vanhempien kanssa käytävillä keskusteluilla ja lapsen näkökulmalla tärkeä merkitys onnistuneen asiakirjan laadinnalle. Heiskasen tutkimissa asiakirjoissa lapsen ja vanhempien näkökulmat olivat usein esillä. Useimmiten näkökulmat toivat jotain uutta lapsen tilanteen kuvaamiseen. Yhteisiä sopimuksia ja päätöksiä koskevissa kirjauksissa tuli kuitenkin vain harvoin esiin lapsen tai vanhemman näkökulman huomioiminen. 

– Ammattilaisen on tärkeää huolehtia lapsen ja vanhempien näkökulmien hyödyntämisestä asiakirjan laadinnan prosessissa. Jo hyvin pienikin lapsi pystyy tuomaan esille näkökulmaansa häntä tukeviin käytäntöihin varhaiskasvatuksessa, kun häntä autetaan mielipiteensä ilmaisemisessa. Pieneltä tai puhumattomalta lapselta voi esimerkiksi pyytää palautetta toimintatavoista kuvien avulla, Heiskanen muistuttaa.

KM Noora Heiskasen erityispedagogiikan väitöskirjan ”Children's needs for support and support measures in pedagogical documents of early childhood education and care” tarkastustilaisuus pidetään 8.11.2019 Seminaarinmäellä yliopiston päärakennuksen salissa C4. Vastaväittäjänä toimii professori Lasse Lipponen (Helsingin yliopisto) ja kustoksena dosentti Tanja Vehkakoski (Jyväskylän yliopisto).

Lisätiedot: Noora Heiskanen, noora.j.heiskanen@jyu.fi, +358 40 805 3248

Taustatiedot

Noora Heiskanen (os. Seila) on kirjoittanut ylioppilaaksi Hollolan lukiosta vuonna 2007. Hän valmistui kasvatustieteen kandidaatiksi ja lastentarhanopettajaksi vuonna 2010 sekä kasvatustieteen maisteriksi ja erityisopettajaksi vuonna 2013 Jyväskylän yliopistosta. Hän on työskennellyt aiemmin lastentarhanopettajana ja kasvatusaineiden opettajana ammatillisessa koulutuksessa sekä vuodesta 2015 alkaen Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitoksella tohtorikoulutettavana ja yliopistonopettajana.

Tällä hetkellä Heiskanen työskentelee projektitutkijana Jyväskylän yliopistolla tutkimushankkeessa ”Kohti parempaa sosio-emotionaalisten taitojen tukemista varhaiskasvatuksessa”. Väitöskirjatutkimusta ovat rahoittaneet Ebeneser-säätiö, Oscar Öflunds Stiftelse ja Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta.

Julkaisun tiedot

Väitöskirja on julkaistu verkkojulkaisusarjassa JYU Dissertations numerona 139, Jyväskylä 2019. ISSN 2489-9003, ISBN 978-951-39-7868-6 (PDF). Julkaisu on luettavissa JYX-julkaisuarkistossa osoitteessa https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/65796.

 

Lähde: https://www.jyu.fi/fi/ajankohtaista/arkisto/2019/09/8-11-2019-km-noora-heiskanen-kasvatustieteiden-ja-psykologian-tiedekunta-kasvatustiede-erityispedagogiikka

 

**********

 

Pienten lasten tunteiden ja käyttäytymisen säätely sosio-emotionaalisesti haasteellisissa tilanteissa

 

Väitöstilaisuus

1.12.2017 12:00

Väitöstilaisuuden paikka

KTK112, Oulun yliopisto

Väittelijä

Kasvatustieteen maisteri Kristiina Kurki

Tiedekunta ja yksikkö

Oulun yliopiston tutkijakoulu, Kasvatustieteiden tiedekunta, Oppimisen ja koulutusteknologian tutkimusyksikkö

Oppiaine

Kasvatuspsykologia

 

Aihe

Pienten lasten tunteiden ja käyttäytymisen säätely sosio-emotionaalisesti haasteellisissa tilanteissa
Young children’s emotion and behaviour regulation in socio-emotionally challenging situations

 

Vastaväittäjä

Professori Alexander Minnaert, University of Groningen

Kustos

Professori Sanna Järvelä, Oulun yliopisto

 

Lapset oppivat tunteiden säätelyä opettajien tuella – arjen haasteelliset tilanteet mahdollistavat taitojen harjoittelun

 

2000-luvun muuttuva maailma vaatii yksilöiltä yhä enemmän joustavuutta ja kykyä sietää epävarmuutta. Erityisesti lapset ja nuoret ovat muutoksen keskellä haavoittuvassa asemassa. Monenlaiset stressitekijät lasten elämässä voivat johtaa muun muassa käytöksessä tai koulumotivaatiossa ilmeneviin ongelmiin.

Tukemalla lasten tunteisiin ja käyttäytymiseen liittyviä säätelytaitoja voidaan jo varhaisessa vaiheessa vaikuttaa heidän kykyihinsä ratkoa arjen moninaisia haasteita. Tunnetaidot, mukaan lukien tunteiden säätelytaidot, ovatkin uusissa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen opetussuunnitelmissa keskeisessä roolissa.

Aikaisemmat tutkimukset korostavat lämpimien ja sensitiivisten vuorovaikutussuhteiden merkitystä lasten tunteiden ja käyttäytymisen säätelytaitojen kehittymisessä. Tutkimukset osoittavat, että lasten itsesäätelytaitojen vaikutukset ulottuvat sosiaalisten suhteiden ja yleisen hyvinvoinnin lisäksi myös oppimiseen ja koulumenestykseen.

Väitöstutkimuksessa tutkittiin 2–9-vuotiaiden lasten tunteiden ja käyttäytymisen säätelyä ja siihen liittyviä tilannekohtaisia tekijöitä varhaiskasvatuksen ja koulun sosio-emotionaalisesti haasteellisissa tilanteissa. Tutkimusaineistona käytettiin päiväkodin ja koulun arjessa kuvattuja videotallenteita, joita analysoitiin yhdistelemällä laadullisia ja määrällisiä menetelmiä.

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että lapset käyttävät monenlaisia strategioita säädelläkseen tunteitaan ja käyttäytymistään. Strategioiden käyttöön vaikuttavat sekä vuorovaikutukselliset että lasten omiin taitoihin liittyvät tekijät. Sosio-emotionaalisesti haasteellisissa tilanteissa opettajan tuki muuttaa olennaisesti varhaiskasvatusikäisten lasten säätelystrategioiden käyttöä. Itsenäisesti toimiessaan lapset turvautuvat usein fyysisiin ja verbaalisiin keinoihin vaikuttaakseen toisten toimintaan, kun taas opettajan tukiessa lapset säätelevät enemmän itseään ja omaa toimintaansa.

Tutkimus osoittaa, että opettaja voi haasteellisissa tilanteissa auttaa lasta ymmärtämään omia tunteitaan, tilanteen luonnetta ja muiden näkökulmia. Opettaja voi myös auttaa lasta valitsemaan toimivampia strategioita ja tukemaan lasta niiden käytössä. Tulosten mukaan opettajat kuitenkin useammin keskittävät tukensa haastavan tilanteen ratkaisemiseen kuin lasten tunteiden käsittelyyn.

Tunteisiin ja käyttäytymiseen liittyvien säätelytaitojen tukeminen vaatii opettajilta ymmärrystä itsesäätelyprosesseista ja opettajan toiminnan vaikutuksista lasten itsesäätelytaitojen kehittymiseen. Opettajien tulisi tiedostaa, että haasteelliset tilanteet eivät ainoastaan tarjoa mahdollisuutta harjoitella toimivia tapoja ratkoa ongelmia, vaan ne tulisi nähdä myös tilaisuuksina tehdä lapset tietoisiksi omista ja muiden tunteista.

Väitöstutkimus tukee näkemystä, jonka mukaan sosio-emotionaalisia haasteita tulisi päiväkoti- ja koulukonteksteissa pitää oppimistilanteina, joissa opettajan eri tavoin tarjoama tuki ja ohjaus auttavat lasta oppimaan ja harjoittelemaan tunteiden ja käyttäytymisen säätelyä ja siihen liittyviä strategioita. Haasteellisten tilanteiden ratkaiseminen ja niissä heränneiden tunteiden säätely on olennaista myös, jotta muut oppimiseen tai sosiaalisiin suhteisiin liittyvät tavoitteet voidaan saavuttaa.

Väitöskirja löytyy täältä.

 

lähde: http://www.oulu.fi/yliopisto/node/49046

 

 

*****

Väitös psykologian alalta

Väittelijä PsM Katja Dindar

Aika ja paikka: 8.9.2017 klo 12, sali AG100, Agora-rakennus, Joensuun kampus

Uusi lähestymistapa auttaa tunnistamaan autismin kirjon lasten sosiaalisia taitoja

 

Autismin kirjon oireyhtymää pidetään aivojen neurobiologisena kehityshäiriönä, joka vaikuttaa siihen, miten henkilö kommunikoi ja on vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Psykologian maisteri Katja Dindar osoittaa väitöskirjassaan, että autismin kirjon lasten toiminnan tarkastelu luonnollisissa vuorovaikutustilanteissa tuttujen vuorovaikutuskumppanien kanssa mahdollistaa lasten sosiaalisten taitojen tunnistamisen.

Dindarin mukaan autismin kirjon lasten sosiaalisesta vuorovaikutuksesta voidaan saada aiempaa yksityiskohtaisempaa tietoa vuorovaikutuksellisen lähestymistavan avulla. Merkittävä osa aiemmasta sosiaalisen vuorovaikutuksen ja kommunikaation tutkimuksesta on keskittynyt autismin kirjon lasten vuorovaikutushaasteisiin. Dindarin tutkimus tuo uutta tietoa autismin kirjon lasten vuorovaikutusvahvuuksista ja metodologisten valintojen merkityksestä.

Tutkimustulokset osoittivat, että autismin kirjon lapsilla voidaan tunnistaa taitoja sosiaalisen vuorovaikutuksen alueilla kun heidän toimintaansa tarkastellaan niissä aidoissa vuorovaikutustilanteissa, joissa se esiintyy. Lisäksi tutkimuksessa korostui vuorovaikutusresurssien monipuolisen tarkastelun tärkeys: autismin kirjon lapset saattavat käyttää niin sanotusti epätyypillisiä vuorovaikutusresursseja, minkä vuoksi keskittyminen ainoastaan tiettyjen rajattujen resurssien tunnistamiseen antaa heidän taidoistaan todellisuutta suppeamman kuvan.

Tutkimus osoitti myös, että vuorovaikutuskumppaneilla on merkittävä rooli. He osallistuivat monin tavoin sekä vuorovaikutusta edesauttaen että toisaalta ajoittain vuorovaikutustilanteita tahattomasti hankaloittaen. Tämän vuoksi olisi tärkeää, ettei autismitutkimuksessa sivuutettaisi vuorovaikutuskumppanien roolia, sillä siten voidaan paremmin ymmärtää, kuinka tukea autismin kirjon lasten vuorovaikutusta.

Tutkimus erosi metodologisesti aiemmista autismitutkimuksista, jossa autismin kirjon henkilöiden toimintaa on tarkasteltu irrallaan heidän vuorovaikutuskumppaniensa toiminnasta keskittyen tiettyjen rajattujen vuorovaikutusresurssien käyttöön. Dindarin mukaan tällainen lähestymistapa näkee vuorovaikutushaasteet yksilön sisäisinä pulmina korostaen autismin kirjon lasten haasteita ottamatta huomioon, kuinka vuorovaikutuskumppanit omalta osaltaan vaikuttavat vuorovaikutustilanteisiin ja haasteiden ilmenemiseen. Dindarin tutkimuksessa huomio on aiemmista tutkimuksista poiketen vuorovaikutushaasteiden ja -taitojen rakentumisessa osana vuorovaikutustilanteita.

Tuloksilla sovellusarvoa arviointikäytäntöjen kehittämisessä

 

Väitöskirjassa tarkasteltiin kouluikäisiä autismin kirjon lapsia heidän aikuisten vuorovaikutuskumppaniensa kanssa erilaisten teknologiapainotteisten tehtävien parissa koulu- ja vapaa-ajan kerhoympäristöissä. Tutkimuksessa hyödynnettiin laajaa videoaineistoa sekä tehtiin uusi avaus vuorovaikutteisen silmänliiketutkimuksen suuntaan keräämällä silmänliikelaseilla aineistoa lasten katseen kohdistumisesta. Aineistojen analyysissa hyödynnettiin vuorovaikutteista keskustelunanalyysia, jolla voidaan tutkia yksityiskohtaisesti vuorovaikutuksen rakentumista.

Tulosten perusteella Dindar esittää, että autismin kirjon henkilöiden sosiaaliseen vuorovaikutukseen keskittyvä tutkimus hyötyisi vuorovaikutuksellisesta keskusteluanalyyttisesta lähestymistavasta, joka voi merkittävästi muuttaa tapaamme lähestyä ja ymmärtää näiden henkilöiden vuorovaikutusta.
Tutkimustuloksilla on niin teoreettista, metodologista kuin käytännöllistäkin sovellusarvoa muun muassa sosiaalisen vuorovaikutuksen psykologisten arviointikäytäntöjen kehittämisessä.

Psykologian maisteri Katja Dindarin psykologian alaan kuuluva väitöskirja Researching social interaction in autism: Shifting the focus from 'within individuals’ to 'in interaction' tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston filosofisessa tiedekunnassa. Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii professori Anssi Peräkylä Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Kirsi Honkalampi.

Katja Dindar (os. Tuononen) on syntynyt 1987 Kotkassa. Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 2006 Langinkosken lukiosta ja valmistui psykologian maisteriksi 2012 Itä-Suomen yliopistosta.

 

Väitöskirja (englanniksi) löytyy täältä: http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-2549-7/

 

*****

 

Väitös: 8.9.2017 Viaton vai kuriton – aikamme lapsuuskuva paljastaa odotuksia lapsuudesta (Lämsä)

 

Alkamisaika: perjantai 08. syyskuuta 2017, 12.00

Päättymisaika: perjantai 08. syyskuuta 2017, 15.00

 

Paikka: Seminaarinmäki, S212

KM Tiina Lämsän varhaiskasvatustieteen väitöskirjan ”Näkyvä lapsuus. Lapsuuskuva havainnointipäiväkirjassa ja television mainoskuvissa” tarkastustilaisuus. Vastaväittäjänä professori Liisa Karlsson (Itä-Suomen yliopisto) ja kustoksena professori Anna Rönkä (Jyväskylän yliopisto).

Nostalginen ihanne luonnollisesta ”metsänlaidan lapsuudesta” elää edelleen vahvana. Lapsi nähdään myös sijoituksena tulevaisuuteen tai perheen aseman ilmentäjänä, selviää Tiina Lämsän varhaiskasvatustieteen väitöstutkimuksesta, jossa selvitettiin lapsuuskuvaa televisiomainoksissa sekä lasten arjessa kotona ja päiväkodissa.

Lapsuuskuva kertoo siitä, kuinka ymmärrämme lapsuuden. Sitä luodaan jatkuvasti monissa eri yhteyksissä, esimerkiksi päivittäisessä elämässä ja mediassa. Samalla luodaan ajatusta lapsen hyvinvoinnista ja hyvästä lapsuudesta.

– Lapsuuskuvaa tarkastelemalla saadaan tietoa lapsiin liitetyistä käsityksistä, arvoista ja odotuksista. Naiskuva-käsitettä on käytetty vastaavassa merkityksessä kuvaamaan naisten yhteiskunnallista asemaa ja erilaisia vallankäytön ulottuvuuksia, Lämsä kertoo.

Tutkimuksen mukaan lapsuutta luonnehditaan yhteiskunnassamme erilaisilla, toisilleen vastakkaisilla mielikuvilla, kuten esimerkiksi kurittomuudella ja viattomuudella, riippuvuudella ja toimijuudella sekä tulevaisuudentoivolla ja nostalgialla.

– On tärkeää tiedostaa, millaista kuvaa lapsuudesta omassa toiminnassa ja yhteiskunnassa tuotetaan ja millaisia arvoja ja odotuksia lapsuuskuvaan liittyy. Tämä on tärkeää siksi, että lapsuutta koskeva tieto ja lasten toiminnan mahdollisuudet ovat sidoksissa siihen lapsuuskuvaan, jota esimerkiksi päiväkodeissa, poliittisessa päätöksenteossa ja perheissä ilmennetään. Myös lapset itse luovat lapsuuskuvaa, Lämsä muistuttaa.

Lapsuuskuva vaikuttaa lapsille suunniteltuihin palveluihin, tiloihin ja materiaaleihin

Mainostajat pyrkivät hyödyntämään perhekäsitysten ja emotionaalisesti latautuneiden ihanteiden sidosta. Mainoksissa esiintyvien lasten avulla luodaan vaikutelma esimerkiksi perheen kiinteydestä.

– Valinnat siitä, millaisia kuvia, iskulauseita ja mainostarinoita lapsista käytetään, kertovat yrityksen tai julkisen toimijan arvomaailmasta ja siitä, kuinka lapsuus ja perhe ymmärretään.

Lapsuuskuvaa hyödynnetään eri yhteyksissä eri tavalla sen mukaan, mitä koetaan arvostetuksi, tutuksi tai kiinnostavaksi. Lapsuuskuva on esimerkiksi pohjana siihen, miten varhaiskasvatusta johdetaan, mitä palveluita tarjotaan ja miten lasten kanssa toimitaan.

– Voidaan sanoa, että lapsuuskuva vaikuttaa osaltaan jopa päiväkotien alueelliseen sijoittumiseen., Lämsä toteaa.

Lasten hyvinvointiin eri ympäristöissä, esimerkiksi pitkälti aikuisten maailmana nähdyssä kaupunkiympäristössä, tulisikin Lämsän mukaan panostaa. Tämä laajentaisi lasten toimintatilaa ja ajattelua lapsuudesta.

– On tarpeellista punnita, millaisen tiedon varassa päätöksiä tehdään ja mistä muodostuu 2020-luvun lapsuus.

Havainnointipäiväkirja apuna myös arjessa

Tutkimuksessa käytettiin apuna päiväkirjaa, johon lasten vanhemmat ja päiväkodin henkilökunta täyttivät havaintojaan lapsista. Lapset puolestaan täyttivät päiväkirjaa piirtäen kuvia arjestaan.

– Lasten päivittäisen elämän systemaattiseen havainnointiin käytettävä päiväkirja motivoi aikuisia kiinnittämään huomiota lapsiin ja arjen vuorovaikutustilanteisiin lasten kanssa. Päiväkirjalla onkin useita sovellusmahdollisuuksia myös pedagogisena toiminnanohjauksen välineenä, Lämsä visioi.

Lisätietoja

Tiina Lämsä,  tiina.al.lamsa@jyu.fi, +35840805 3129

Viestintäpäällikkö Liisa Harjula, liisa.harjula@jyu.fi, +35840 805 4403

Tiina Lämsä (o.s. Nieminen) kirjoitti ylioppilaaksi Cygnaeus-lukiosta Jyväskylässä vuonna 1997. Hän valmistui lastentarhanopettajaksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 2003 ja kasvatustieteen maisteriksi vuonna 2005. Lämsä on toiminut eri tutkimushankkeissa vuodesta 2006 lähtien. Hän on toiminut neljän vuoden ajan myös perustamansa taide- ja kulttuurikasvatusta tarjoavan Taiku-päiväkodit Oy:n yrittäjänä ja toimitusjohtajana. Hän toimii Touhula Varhaiskasvatus Oy:n projektiasiantuntijana ja projektitutkijana Päivittäisyys transitioissa, lapset moninaisissa perhemuodoissa (DALFA) -hankkeessa.

Suurin osa Lämsän väitöstutkimuksesta pohjautuu Suomen Akatemian rahoittaman PALETTI -tutkimusprojektin aineistoon. Lämsän tutkimusta ovat rahoittaneet Perhetutkimuksen tohtoriohjelma, Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitos, Alli Paasikiven säätiö, Suomalainen Konkordia-liitto sekä Haukkalan säätiö.

Teos on julkaistu sarjassa Jyväskylä studies in education, psychology and social research 588, 135p., Jyväskylä 2017, ISSN 0075-4625, ISBN 978-951-39-7142-7 (nid.), ISBN 978-951-39-7143-4 (PDF). Teos on saatavilla osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-7143-4

Lähde: väitöstiedote

 

*****

 

Merja A. T. Reunanen väitteli 9.6.2017 Lapin yliopistossa aiheesta

Toimijuus kuntoutuskokemusten kerronnassa ja fysioterapian kohtaamisissa

 

Väitöskirja tarkastelee aikuisten kuntotutusta fysioterapeutin näkökulmasta, mutta sillä on annettavana ajatuksen aihetta kaikkeen kuntoutukseen, esimerkiksi:

"Perinteisestä asiantuntijalähtöisestä kuntoutuskäytännöstä on tarpeen tietoisesti edetä asiakkaan oman toiminnan reflektiota ja pystyvyyskäsityksiä vahvistavaan kumppanuuteen ja kuuntelevaan kommunikaatioon."

"Toimijuuden tukeminen edellyttää tilaa ja aikaa asiakkaan odotusten, tunteiden ja kokemusten kerrontaan ja niiden yhteiseen käsittelyyn."

Yhteenveto tuotti käytännönläheisiä esimerkkejä keinoista, joilla voidaan edistää asiakkaiden toimijan roolia, arjessa selviytymistä ja luottamusta palata omaan sosiaaliseen ympäristöön.

 

Väitöskirja löytyy täältä:

ulapland.fi/handle/10024/62863

 

***

 

Lapsen temperamentti määrää, millaista tukea hän tarvitsee

 

Väitös: 21.11.2016 MA Maryam Zarra-Nezhad (Jyväskylän yliopisto, Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, psykologia)

 

MA Maryam Zarra-Nezhadin psykologian väitöskirjan ”The Joint Effects of Parenting Styles and The Child`s Temperamental Characteristics in Children`s Social-emotional Development” tarkastustilaisuus. Vastaväittäjänä professori Luc Goossens (KU Leuven - University of Leuven) ja kustoksena professori Kaisa Aunola (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuus on englanninkielinen.

Maryam Zarra-Nezhad tutki väitöskirjassaan äitien ja isien vanhemmuustyylien merkitystä lasten sosioemotionaaliselle kehitykselle ensimmäisten kouluvuosien aikana. Hän selvitti, kuinka eri tavoin vanhemmuustyylit vaikuttavat temperamentiltaan erilaisten lasten kohdalla.

Zarra-Nezhad havaitsi, että vanhemmuustyyleillä on merkitystä erityisesti lapsen ollessa temperamentiltaan vetäytyvä, ujo tai haastava. Sosiaalisesti vetäytyvät, ujot ja estyneet lapset hyötyivät koulun alkuvuosina muita enemmän vanhempien ja etenkin äitien osoittamasta lämpimyydestä ja tuesta. He olivat myös muita alttiimpia lämpimyyden puutteen negatiivisille vaikutuksille.

Temperamentiltaan haastavat lapset puolestaan hyötyivät muita enemmän rajojen asettamisesta. Äidin lapsen syyllisyyden tunteisiin vetoavalla kasvatustyylillä oli kielteisiä seurauksia lapsen kehitykselle lapsen temperamentista riippumatta. Äitien ja isien käyttämä psykologinen kontrolli oli kuitenkin voimakkaammin yhteydessä sisäänpäin suuntautuneeseen ongelmakäyttäytymiseen sosiaalisesti vetäytyvillä lapsilla kuin muilla.

Tutkimus vahvistaa, että sosiaalisesti vetäytyvät ja arat lapset ovat alttiimpia lämpimyyden puutteen kielteisille vaikutuksille kuin muut lapset.

- Äidin käyttämällä lapsen syyllisyyden tunteisiin vetoavalla vanhemmuustyylillä oli näennäisesti positiivisia vaikutuksia sosiaalisesti vetäytyviin lapsiin, kun heidän käytösongelmansa vähenivät. Tyyli oli kuitenkin yhteydessä lisääntyneeseen sisäänpäin suuntautuvaan oirehdintaan. Näin sosiaalisesti vetäytyvä lapsi saattaa miellyttää äitiään oman hyvinvointinsa kustannuksella, Zarra-Nezhad havaitsi.

Tutkimus tuo uutta tietoa suotuisaan tai epäsuotuisaan sosioemotionaaliseen kehitykseen johtavista kehitysprosesseista. Monenlaisten kehityspolkujen ja niiden riski- ja suojaavien tekijöiden tunnistaminen auttaa ymmärtämään, millaisesta vanhemmuudesta erilaisen temperamentin omaavat lapset hyötyvät. Lapsen ominaisuudet määrittävät, millainen ympäristön tuki on hänelle kaikkein hyödyllisin ja millaisille ympäristön riskitekijöille hän on kaikkein alttein. Tutkimuksen tulokset tarjoavat myös tukea teoreettiselle huomiolle, jonka mukaan ominaisuuksistaan riippuen toiset lapset ovat alttiimpia ympäristövaikutuksille ja kasvatukselle kuin toiset.

Tutkimusaineistoina käytettiin kolmea suomalaista pitkittäistutkimusaineistoa. Ensimmäisessä tutkimuksessa tutkittavina olivat 378 lasta vanhempineen. Tietoa kerättiin peruskoulun ensimmäiseltä kolmannelle luokalle. Toisessa tutkimuksessa seurattavana oli 153 ensimmäisellä koululuokalla olevaa lasta vanhempineen. Tietoa kerättiin lasten ensimmäisen kouluvuoden ajan. Kolmannessa tutkimuksessa seurattiin 200 lasta vanhempineen lasten kolmannesta ikävuodesta kolmannelle luokalle. Tutkimuksen osarahoittajana on toiminut Alli Paasikiven säätiö

Lisätietoja:

Maryam Zarra-Nezhad, puh. 045 169 3480, maryam.zarra-nezhad@jyu.fi

Professori Kaisa Aunola, puh. 040 8053481, kaisa.aunola@jyu.fi
Viestintävastaava Liisa Harjula, puh. 040 805 4403, tiedotus@jyu.fi

Maryam Zarra-Nezhad on valmistunut psykologian maisteriksi Azad University of Ahvaz -yliopistosta Iranissa vuonna 2009. Hän on työskennellyt lapsipsykologina sekä tutkimusassistenttina Parse Research Center -tutkimuskeskuksessa Ahvazissa, (Iran). Vuosina 2011-2016 Zarra-Nezhad toimi tohtorikoulutettavana Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksessa. Parhaillaan hän työskentelee tutkijana Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa.

Väitöskirja on julkaistu sarjassa Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research no 565. ISSN 0075-4625; 565, ISBN 978-951-39-6825-0 (nid.), ISBN 978-951-39-6826-7 (PDF). Sitä saa Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksiköstä, puh. 040 805 3825, myynti@library.jyu.fi.

Väitöskirja JYX-arkistossa:  http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-6826-7

 

Lähde: https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2016/10/tapahtuma-2016-10-11-15-03-23-063571

 

'*******

 

Väitös: Vammaisen nuoren omat tavoitteet onnistuneen kuntoutuksen lähtökohtana

Omien tavoitteiden ja hallinnan tunteen tulee olla vammaisen nuoren kuntoutuksen lähtökohtana. Kuntoutuksen sisällön määrittäjinä tulee niin ikään olla nuoren omat tarpeet ja aktiivinen vaikuttaminen. Näin toimimalla kuntoutuksella on mahdollista saavuttaa toivottuja tuloksia. YTM Marjatta Martinin tuore väitöskirja tuottaa uutta tietoa Kelan vaikeavammaisten lääkinnällisessä kuntoutuksessa olleiden nuorten elämäntilanteista, tavoitteista ja kuntoutuskokemuksista.
 
Kuntoutuksen keskeiset kehittämistarpeet liittyvät kuntoutujan kuulemisen ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen, ilmenee Marjatta Martinin tuoreesta väitöstutkimuksesta. Lisäksi yhteiskunnan palvelujärjestelmien kehittämisessä olisi kiinnitettävä huomiota vammaisten nuorten tarvitsemien palvelujen saatavuuteen, ympäristön fyysisten ja asenteellisten esteiden poistamiseen sekä koulutuksen, työelämän ja vapaa-ajan areenoille osallistumisen mahdollistamiseen.

Martin tutki väitöskirjassaan meillä Suomessa hyvin vähän tutkittua aihetta: vammaisten nuorten aikuistumista, aikuistumisen siirtymävaiheeseen liittyviä roolimuutoksia ja -ristiriitoja sekä kuntoutuksen tarjoamaa tukea siirtymävaiheessa. Tutkimus toi tärkeää lisätietoa vaikeavammaisten lääkinnälliseen kuntoutukseen osallistuneiden nuorten elämäntilanteista, heidän tulevaisuuden tavoitteistaan ja kuntoutuskokemuksistaan.

Tutkimuksen aineiston muodostaa Kelan järjestämään vaikeavammaisten lääkinnälliseen kuntoutukseen osallistuneiden nuorten lomakekyselyvastaukset ja haastattelut. Tutkimustulokset ovat hyödynnettävissä palvelujen kehittämisessä.


Ammatillinen koulutus ensisijaista

Kaikille vammaisille ja pitkäaikaissairaille nuorille on Marjatta Martinin mukaan turvattava ensisijaisesti mahdollisuus ammatilliseen koulutukseen. Vasta sen jälkeen ratkaisuna voi olla työkyvyttömyyseläkkeelle ohjaaminen.

– Toiveet koulutukseen ja työelämään osallistumisesta olivat vahvasti esillä nuorten tulevaisuuden tavoitteissa. Myös osa työkyvyttömyyseläkkeellä olevista nuorista piti työelämään siirtymisen mahdollisena soveltuvan koulutuksen saatuaan, Martin kertoo.

Tutkimukseen osallistuneista nuorista enemmistö oli koulussa, opiskelu- tai työuralla ja kolmasosa sai työkyvyttömyyseläkettä. Opiskelu- ja työuralle suuntautumiseen sekä työkyvyttömyyseläkkeelle ohjautumiseen vaikuttivat sekä nuoren yksilölliset tekijät että yhteiskunnan tarjoamat erilaiset vaihtoehdot.


Palvelujen riittämättömyys alentaa hyvinvointia

Tutkimus tuotti myös uutta tietoa vammaisten nuorten kokemasta hyvinvoinnista, heidän elämänhallinnastaan ja identiteettiä koskevista tulkinnoistaan.

– Vammaiset nuoret olivat suhteellisen tyytyväisiä elämäänsä, vaikka tyytyväisyys olikin jonkin verran vähäisempää kuin nuorisobarometreihin vastanneilla nuorilla. Sosiaalisen hyvinvoinnin osa-alueella tyytyväisyyttä tuotti yhdessäolo perheen ja sukulaisten kanssa sekä omaisilta saatu tuki, Marjatta Martin kertoo.

Materiaalisen hyvinvoinnin alueella nuoret olivat tyytyväisiä kuntoutuspalveluihin, ja he kokivat niiden auttaneen selviytymään elämässä. Vammaisuuden tai pitkäaikaissairauden vuoksi tarvittavien palvelujen saatavuuteen yleensä oltiin sen sijaan tyytymättömiä:

– Palvelujen riittämättömyyden lisäksi nuorten hyvinvointia alentavia tekijöitä olivat harrastusmahdollisuuksien ja mielekkään vapaa-ajan toiminnan puuttuminen sekä ympäristön esteellisyys. Nuorten kokema turvattomuus ilmeni erityisesti omaan terveydentilaan ja vammaisuuteen sekä koulunkäyntiin ja opiskeluun liittyvinä huolina, Martin lisää.

 

Lähde: väitöstiedote

Linkki väitöskirjaan ja tiivistelmään: https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/62438

Väitöskirja tarkastettiin Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa perjantaina 3.6.2016.

 

*******

 

Voices behind and beyond the label: the master narrative of ADHD (de)constructed by diagnosed children and their parents

 

Väitös: 3.6.2016 KM Juho Honkasilta

(Kasvatustieteiden tiedekunta, erityispedagogiikka)

 

 

Alkamisaika: perjantai 03. kesäkuuta 2016, 12.00

Päättymisaika: perjantai 03. kesäkuuta 2016, 15.00

Paikka: Seminaarinmäki, Seminaarinmäki, Vanha juhlasali, S212,Jyväskylän yliopisto

 

Honkasilta tutki 18 diagnosoidun lapsen äidin ja 13 diagnosoidun nuoren aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriölle (adhd) antamia merkityksiä. Tutkimuksen mukaan äitien ja nuorten diagnoosille rakentamat merkitykset olivat ristiriidassa keskenään. Äideille lapsen diagnoosi merkitsi lupausta vaikeuksien todeksi ottamisesta ja paremmasta huomisesta. Nuoret eivät sitä vastoin passiivisesti hyväksyneet adhd-etuliitettä tai lääketieteellisen häiriön leimaa identiteettinsä rakennuspohjaksi.

Honkasilta väittää, että lääketieteellinen selitysmalli on riittämätön valaisemaan elämää “adhd:n kanssa.” Hän esittääkin huolen siitä, että liian vahva diagnoosiin tukeutuminen saattaa kapeuttaa lapsen tilanteen näkemistä vain sen kautta ja sivuuttaa kasvatusympäristöjen toiminnan kriittisen itsetarkastelun.

 

Väitöstiedote

Väitöskirja

HS-artikkeli (videon alapuolella) Adhd-diagnoosi voi vapauttaa vastuusta – ”Diagnoosilla nuoret pystyvät selittämään käytöstään”

 

 

******

 

ADHD perheessä – Opetus-, sosiaali- ja terveystoimen tukimuodot  ja niiden koettu vaikutus.

 

Erja Sandberg (kasvatustieteen maisteri, erityispedagogi, ADHD-asiantuntija, Ratkaisukeskeinen työnohjaaja ja neuropsykiatrinen valmentaja, kouluttaja, Positive Education Finland) väittelee kasvatustieteen tohtoriksi 28.5.2016 Helsingin yliopistosta monitieteisellä tutkimuksella otsikolla ADHD perheessä – Opetus-, sosiaali- ja terveystoimen tukimuodot  ja niiden koettu vaikutus.

Väitöstilaisuus välitetään suorana verkkoon. Verkko-osoite on   https://connect.funet.fi/erja2016/.

 

Väitöstiedote

Väitöskirja

Erja Sandbergin kotisivut (julkaisut, linkkejä ym.)

Helsingin Sanomat: Adhd-tutkija haluaa kouluihin vahvuustestit: ”Uteliaisuus ja innokkuuskin ovat vahvuuksia”

HSTV:n Arka paikka: Tällaista tukea ADHD-lapsi tarvitsee

Nelosen uutiset: Adhd-tutkija Erja Sandberg: En koskaan unohda ammattilaisia, jotka auttoivat poikaani

ScienceDaily: People with ADHD don't receive enough support, Finnish research suggests