Hoitotyötä kahden maan välillä

Päivi Tuominen - Hoitotyötä kahden maan välillä
 

Ammatillista ajatusten vaihtoa

Tapasin Päivin yhtenä kesäisenä iltapäivänä työpisteelläni Lastenlinnassa, kun Päivi halusi haastatella minua epilepsian polikliinisestä hoidosta Suomessa. Päivillä on ollut monipuolinen ja värikäs työura, siispä arvelin, että hänen kokemuksensa kahden maan välillä ja erilaisissa työpaikoissa kiinnostavat myös muitakin kuin minua. Ilokseni hän lupautui tähän haastatteluun. Päivi on koulutukseltaan merkonomi, perushoitaja ja lasten sairaanhoitaja. Lisäksi hän on suorittanut neurohoitajan sekä lähijohtamisen ja kehittämisen erikoistumisopinnot.

Lastenneurologisessa hoitotyössä

Ensimmäisen kerran Päivi tuli lastenneurologialle Lastenlinnan sairaalaan yöylihoitajaksi Helsingin kaupungin Auroran sairaalasta vuonna 1996 kun lasten sairaanhoito siellä loppui. Tuolloin Lastenlinnan yöylihoitaja vastasi öisestä hoitotyöstä sairaalassa ja hän kävi lastenneurologian ja -psykiatrian osastoilla kierroksilla ja lisäksi tarvittaessa tuli paikalle, jos esimerkiksi yksin valvova hoitaja tarvitsi nostamis- tai lääkeapua. Viikonloppuisin yöylihoitaja oli Lastenlinnan ainoa sairaanhoitaja. Ennen HYKSiin liittymistä kohtailevat epilepsiapotilaat tulivat suoraan Lastenlinnaan, kun nykyisin he saapuvat ensin Lastenklinikan päivystykseen. Tuolloin oli myös jo aloitettu lasten epilepsiakirurgia, joten vastuu oli öisin suuri.

Mieleeni on jäänyt muistoja yöylihoitajasta 1990-luvun lopulta, kun tulin itse töihin Lastenlinnaan. Osastolla L11 valvoi aina yöylihoitaja, joka puhelimen soidessa hävisi joskus juosten esimerkiksi psykiatrian osastolle. Usein yhdessäkin etsittiin potilaspapereita eri puolilta pimeää sairaalaa, kun lapsi oli päätynyt Lastenklinikalle. Miten paljon aikaa tuohon papereiden etsimiseen silloin käytettiinkään, kun vielä naapuritalosta joku niitä papereita tuli hakemaan. Yöylihoitajatoiminta lopetettiin ennen vuosituhannen vaihdetta, kun Lastenlinnan sairaala liittyi osaksi HYKS:aa. Päivi jatkoi sen jälkeen sairaanhoitajana vuodeosastolla L11 ja video-EEG:ssä.

Ruotsi kutsuu

Vuonna 2001 Päivi lähti työkaverinsa kanssa tutustumaan pariksi kuukaudeksi Tukholmaan Astrid Lindgrenin lastensairaalaan lasten akuutille neurologian ja neurokirurgian vuodeosastolle.  Siitä alkaen, joitakin välivuosia lukuun ottamatta, perheellinen Päivi on kulkenut kahden maan välillä tehden itselleen sopivia töitä haluaminaan ajankohtina niin Ruotsissa kuin Suomessakin. Ruotsiin houkuttelivat hyvät etenemismahdollisuudet, joustavat työajat ja parempi palkka. Töitä tehtiin esimerkiksi reilu viikko, jonka jälkeen palattiin kotiin viikoksi perheen luokse.

Perustyön lisäksi Päivi on ollut esimerkiksi vuoden oman osastonsa hoitotyön kehittäjänä ja perehdyttäjänä. Uudella työntekijällä oli ja on edelleen kuuden viikon perehdytysjakso, jonka jälkeen Päivi toimi perehtyjän mentorina ja tukijana ongelmatilanteissa ollen osastollaan miehityksestä ulkopuolinen resurssi. Työnkuvaan kuului lisäksi osaston käytäntöjen yhtenäistäminen sekä koulutuspäivien järjestäminen. Tällä hetkellä osastolla pyritään järjestämään työvuoroon ylimääräinen resurssihoitaja, joka toimii apuna juuri siellä missä eniten tarvitaan.

Tukholmassa avattiin uusi lastensairaala marraskuussa 2016 ja neurologian osasto yhdistyi ortopedisen osaston kanssa. Työt jatkuivat uudessa sairaalassa ja osaston kasvaessa sairaanhoitajan työnkuva ja vaatimukset monipuolistuivat. Tänä syksynä Päivi aloittaa lasten epilepsiatiimin eli osaston ja epilepsiapoliklinikan yhteistyön ja toiminnan kehittämisprojektissa. Tähän työhön liittyen mekin nyt tapasimme.

Lapsi ja vanhemmat osastolla

Perushoidon hoitavat Ruotsissa vanhemmat, joiden oletetaan olevan aina paikalla lastansa hoitamassa. Lähtökohta on juridinen: aikuinen on lapsen edustaja ja oikeuksien valvoja, koska lapsi ei välttämättä pysty itse kertomaan ja vastaamaan asioistaan. Lapsi ei voi olla yksin ilman luotetun aikuisen läsnäoloa esimerkiksi toimenpiteissä ja hoitotilanteissa. Jos vanhemmat eivät pysty olemaan läsnä, he järjestävät lapselle sukulaisen tai muun aikuisen vierelle. Jos näin ei ole ja lapsi on yksin osastolla, muut vanhemmat ajattelevat hänen kenties olevan orpo tai huostaanotettu. Niin itsestään selvä käytäntö on. Vanhemmat vuorottelevat omassa syömisessään, koska lapsen kanssa läsnäolo on etusijalla. Vaikeavammaisilla lapsilla on lisäksi usein osastolla mukanaan oma avustaja ”assistent”, joita Suomessa harvoin näkee. Hän hoitaa perushoidon lastenhoitajan auttamana.

Moniammatillisuus

Sairaanhoitajan rooli ja vastuu tiimissä on Päivin mukaan Ruotsissa Suomea suurempi: kaikkia lankoja täytyy pitää käsissään. Sairaanhoitaja ottaa lapsilta kaikki verinäytteet, laittaa kanyylit ja aloittaa itsenäisesti nesteytyksen. Lääkäriä lähinnä konsultoidaan, joten he tekevät vähemmän varsinaista kliinistä työtä. Erityistyöntekijöiden kanssa työskentely on samanlaista kuin Suomessa.

Työvuoro aloitetaan yhteisellä kokoontumisella, jossa käydään läpi nopeasti osaston tilanne. Käytössä on hiljainen raportointi, potilaan tiedot luetaan vuoroon tullessa. Osastolla hoidetaan lapsia parityöskentelynä. Työnjako on selkeä sairaanhoitajan ja lastenhoitajan välillä. Parin kanssa ollaan lääkärinkierrolla ja suunnitellaan työt yhdessä. Lääkärit kiertävät kaksi kertaa päivässä, aamulla ja iltapäivällä. Hierarkia on matalampaa kuin Suomessa, kaikkia kuunnellaan titteleitä katsomatta ja mielipiteet ovat arvokkaita.

Päivin mukaan ruotsalaiset ovat meitä parempia tiimipelaajia. Työryhmän jäsenet kannustavat paljon toisiaan ja antavat tunnustusta. Akuuttitilanteet ja kriisit käsitellään yhdessä lääkäreiden ja hoitajien kesken. Esimerkiksi elvytystilanteet puretaan ja keskustellaan yhdessä mahdollisimman pian tapahtuman jälkeen. Potilaita tulee hoitoon ympäri maailman ja myös henkilökunta on monikulttuurista ja -kielistä. Tämä tuo mukanaan iloa ja opettavaisia tilanteita.

Etenemismahdollisuudet

Ruotsissa on Päivin mukaan hyvät etenemismahdollisuudet asiantuntijauralla, jonka vuoksi Ruotsi on edelleen vetovoimainen kokeneelle hoitajalle. Hoitotyössä osastolla toimii esimerkiksi koordinaattori, opetushoitaja ja kliininen asiantuntija. Hoitotyön ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet myös tekevät hoitotyön tutkimusta kliinisen työn ohella. Sairaalassa on mahdollista suorittaa erikoistumistutkintoja työn ohessa työnantajan osallistuessa kustannuksiin ja samalla voi jatkaa työssäoloa osa-aikaisesti. Hoitajille on paljon vaihtoehtoja ja uramahdollisuuksia tarjolla, joten hoitajat vaihtuvat usein paremman työn ja palkkauksen perässä. Tämä myös tarkoittaa aina uusia kokemattomia perehdytettäviä työntekijöitä.

Lähijohtaminen Ruotsissa

28-paikkaisella osastolla toimii kolme osastonhoitajaa (chefsjuksköterska), eikä ylihoitajaa ole lainkaan. Osastonhoitaja raportoi suoraan toiminnanjohtajalle. Osastonhoitajat eivät tee työvuoroja eivätkä etsi sijaisuuksiin työntekijöitä vaan siihen on erikseen palkattu miehitysassistentteja, jotka ovat Päivin osastolla koulutukseltaan lastenhoitajia. Autonominen työvuorosuunnittelu on käytössä, joka osastolla tarkoittaa sitä, että vuoronsa saa suunnitella itse ja toiveet myös pääsääntöisesti toteutuvat. Miehitysassistentti etsii puuttuviin vuoroihin sisäisiä sijaisia tai keikkalaisia ja järjestelee vuorojen vaihdot. Osastonhoitaja toimii hoitotyön johtajana ja on myös mahdollisimman paljon läsnä arjessa. Osastonhoitajalla on työssä ehkä suurempia vastuita kuin Suomessa, tosin hierarkian ollessa matalampi, päätökset syntyvät joustavasti. Osastonhoitajan kanssa käydään säännöllisesti erilliset kehitys- ja palkkakeskustelut. Lisäksi esimies järjestää muita vapaamuotoisia keskusteluaikoja.

Työ Suomessa

Omien kokemustensa perusteella Päivin mielestä Suomessa hoitajat ovat hyvin koulutettuja, perehtyneitä ja syventyneitä. Samaan työhön tai erikoisalaan ollaan sitoutuneita ja hoitajien vaihtuvuus on vähäisempää kuin Ruotsissa. Päivi kertoo saaneensa itse paljon käytännön oppia ja hiljaista tietoa Lastenlinnan vanhoilta lastenhoitajilta. Suomessa tulisi kokeneita osaajia arvostaa ja palkita paremmin. Päivi uskoo, että uusi sukupolvi on liikkuvampaa, eikä tulevaisuudessa ole enää tavallista Suomessakaan työskennellä työuraansa samassa paikassa.

Päivin mielestä myös Suomessa tulisi olla mahdollista kehittyä ja edetä kliinisessä hoitotyössä eikä ainoastaan johtamis- tai opetustyöhön. Suomessa palkkakehitys loppuu 15 työvuoden jälkeen. Eteneminen ja palkkakehitys voisi motivoida kehittymiseen uran loppuun saakka. Päivi itse on viihtynyt aina kliinisessä potilastyössä ja hän pitää sitä tärkeimpänä työnä sairaalassa.

Ruotsin vuosien jälkeen Päivi kuvaa olevansa suomalaisempi kuin koskaan, eikä kansallisuusidentiteetti ole suinkaan vaihtunut. Ruotsissa työskentelyn ohella Päivi on tehnyt viime vuosina erilaisia töitä Suomessa Lastenklinikalla, lasten kotisairaalassa ja aikuisten osastoilla. Lisäksi hänellä on ollut vuoden Suomessa kotisairaanhoitoyritys, joka tarjoaa palvelujaan kaikenikäisille asiakkaille ja työllistää myös ulkopuolisia hoitajia. Silti työ Ruotsissa vetää edelleen puoleensa.

Hoitotyön ydin

Kun kysyn lopuksi Päiviltä, mitä hän pitää tärkeimpänä asiana hoitotyössä, niin vastaus tulee saman tien: ”pitää välittää ihmisistä ja mitä heille tapahtuu. Niin, niin se on.” Päivin lähdettyä ja iloisen hymyn kadottua jään miettimään välittämistä hoitotyössä. Sitähän inhimillisyys ja aito kohtaaminen juuri on. /TM

julkaistu 9/2018