Fiktio

Fagerson, Vappu-Tuuli:

Special edition – erikoispainos. BoD 2018.

 

Tässäpä kevyttä kesälukemista lanelaisille ja lahjaksi niin ystäville kuin nuorisollekin hyvää mieltä tuottamaan, mutta myös ajatuksia herättämään. Tämä sopisi hyvin lasten- ja nuortenosastojen kirjahyllyihin, jotta nuorilla potilailla ja myös lasten ja nuorten vanhemmilla olisi viihdyttävää luettavaa, joka voisi tuottaa myös eräänlaista tarinamuotoista vertaistukea vammaisille nuorille.

Vammaisten nuorten ja aikuisten näkymättömyys tai sivuosaan joutuminen viihteessä ja kulttuurissa tuottaa nuorille haitallista kuvaa vammaisen roolista ja omastakin mahdollisesta tulevaisuudesta, joten tällaisia vammaisen nuoren ihmisen kuvaamisia kirjan (ja oman elämänsä) päähenkilönä todella tarvitaan. Tässä kirjassa vältetään myös toinen vammaisuuden kuvaamiseen liittyvä ongelma, sillä tässä vammaisen ei tarvitse olla supersankari ollakseen riittävän hyvä. Kirjassa kaikki saavat olla ihan tavallisia ihmisiä monenlaisine ominaisuuksineen, joista vamma on vain yksi. Juuri tämän asenteen leviämiseksi olisi erityisen hienoa, jos tätä kirjaa luettaisiin myös kouluissa, joten mistä löytyisi se opettaja, joka ensimmäisenä ottaisi tämän chick lit -kirjan kirjallisuusluetteloonsa?! Lue aiheesta lisää Lasten tähden -blogista. / JO

Itkonen, Juha: Ihmettä kaikki. Otava 2018.

 

Juha Itkosen romaani kertoo isän näkökulmasta lapsen odotuksesta, saamisesta ja raskaista päätöksistä. Ilosta, onnesta ja syntymästä, mutta myös kuolemasta ja surusta. Siitä, miten yksi perhe joutuu kohtaamaan terveydenhuollon ammattilaiset pohtiessaan sikiön mahdollista vammaisuutta, raskauskomplikaatioiden tullessa ja keskoslasten syntyessä.

Huoli lapsesta mullistaa vanhempien elämän ja tuo mukanaan valtavasti tunteita. Terveydenhuollon ammattilaiset näyttäytyvät perheelle tukena ja turvana, mutta usein kohtaamiset herättävät myös ahdistusta ja epävarmuutta. Jäin pohtimaan, että olisiko perheitä kohdatessa parempi keskittyä ahdistuksen kohtaamiseen mahdollisimman realistisen tiedon tarjoamisen sijaan? Empaattinen läsnäolo näyttäytyy kirjassa lohdullisena ja rauhoittavana kaiken epävarmuuden ja tuskan keskellä. Hoitajan työ näyttäytyy kirjassa parhaimmillaan juuri perheen lämpimissä kohtaamisissa ja kannustavassa huomioinnissa.

Romaani on filosofisia ja eettisiä pohdintoja sisältävä kurkistus yhden raskaita vaiheita kokevan lapsiperheen elämään. On kiinnostavaa lukea miehen tunnoista isyydestä ja parisuhteesta keskellä ruuhkavuosia. Miten isyys ehkä jää äidin varjoon ja päätöksenteon taustalle. Kaikesta murheesta huolimatta romaanista jää lämmin ja lohdullinen jälkimaku: arjessa pesii onni.                 

Julkaistu 7.7.19 /TM

Linna, Vieno: Tuntematon sotelas. Soteromaani eli sairas kertomus. Kirjokansi 2018.

 

Tämä neljän helsinkiläisen korkean tason sosiaali- ja terveysalan ammattilaisen Vieno Linna - nimisen kirjoittajakollektiivin  romaani on todella ajan hermolla. Jos sote-uudistus väsyttää, pelottaa tai ei vain jaksa kiinnostaa, niin tämän kirjan lukeminen saattaa herättää siihen uuden kiinnostuksen. Aluksi tarina tosin tuntuu liikaa Tuntemattoman sotilaan tähän aikaan ja terveydenhuoltoon tuodulta plagiaatilta, mutta sitten se imaisee mukaansa – viimeistään Väinö Linnan Rokan Anttia muistuttavan Akan Rontin liittyessä joukkoon. Akan Rontti on mainio persoona, jonka rohkeudesta voisimme ottaa mallia, kun hän puolustaa hoitajien hyvinvoinnista huolehtimisen tärkeyttä talousjohtajalle:

”Elä sie usokkaa et sie voisit hyppii miun tai meijä silmille. Sie saatat jottai ymmärtää numeroloihe päälle, mut ihmisist sie piruparka et ymmärrä mittää. Elä kuvittelekaa komentavais meit hoitajjii ko et eläväst elämäst mittää parka tajua.”

Vaikka tarinan monet hahmot on lainattu melko suoraan Tuntemattomasta sotilaasta, niin kertomuksen naisporukka on silti terveydenhuollon maailmaa tuntevalle uskottava kaikessa sitkeydessään ja yhteistyökykyisyydessään silloinkin, kun työolot ovat aivan käsittämättömät. Se saa toivomaan, että tällaisia naisporukkakuvauksia kirjoitettaisiin enemmänkin, jotta naiskuva laajenisi ja naisetkin nähtäisiin oikeina ihmisinä eikä aina vain suhteessa mieheen. Kirja saa myös toivomaan, että hoitajien työhyvinvoinnista alettaisiin kunnolla huolehtia ja hoitajien työtä arvostaa.

Ihmisiä laitetaan tässä tarinassa hengiltä kuin sodassa konsanaan. Lukijan tulkittavaksi jää, onko kyseessä eutanasian puolustuspuhe vai uhkakuva siitä, miten käy, jos raha ratkaisee ja ihmisarvo unohdetaan eikä liian köyhien tai liian sairaiden hoitoon panosteta. Suosittelenkin kirjaa kaikille sote-alan sankareille, mutta myös kaikille, joista voi joskus tulla potilaita, sekä kaikille, jotka ovat äänioikeutettuja ja voivat vaaleissa vaikuttaa siihen, ettei tämän soteromaanin maailmasta tulisi totta. /JO

Mercer, Leah. Kun kerran kohtasimme. Bazar 2017.

 

”Aina sanotaan, että lapsen kuolema on pahinta, mitä ihmiselle voi tapahtua. Se ei ole totta. Pahinta on tietää, että on itse syyllinen lapsensa kuolemaan.” Tästä alkaa romaanin tarina, jossa kertojina vuorottelevat onnettomuudessa kuolleen lapsen vanhemmat. Kirjan alussa pelkäsin, että koko tarina on niin synkkä, ettei sitä jaksa lukea. Tai sitten että se muuttuisi epätodelliseksi vaaleanpunaiseksi hötöksi. Mutta: kirja onnistuu tasapainoilemaan epätoivon ja toivon välillä ja myös pysymään uskottavana loppuun asti.

Raskaasta aiheestaan huolimatta kirja on helppolukuinen. Suosittelen sitä ymmärrystä lisääväksi kokemukseksi kaikille niille, jotka kohtaavat työssään tai omassa elämässään lapsensa menettäneitä tai muita suuria menetyksiä kokeneita.  / JO 5.1.2020

Kirja-arvioiden kirjoittajat

 

Kristiina Aalto (KA), sh YAMK

Anna Maria Hartikainen (AMH), KM, ELO, ratkaisukesk. työnohjaaja

Lilli Hinds (LH), sh

Tiina Marttila (TM), lsh, TtM, Amo

Johanna Olli (JO), sh, TtM, väitöskirjatutkija

Laura Ortju (LO), sh, TtM-opiskelija

Olivia Särkkä (OS), sh

Annikki Vanhala (AV), sh