Lastenneurologia, neuropsykiatria, vammaisuus, kuntoutus

Berggren, Katariina ja Hämäläinen, Jari (toim.).

ADHD-käsikirja. PS-kustannus. 2018.

ADHD-käsikirja on monipuolinen perusteos ADHD:stä, joka tarjoaa lukijoilleen paljon. Kirjan sisällys on kattava ja pyrkii vastaamaan kaikkeen siihen tarpeeseen, jota käytännön kentältä on pyydetty. Kirjan kirjoittajiin kuuluu monipuolinen joukko alan ammattilaisia sekä ADHD-oireisia itse. Kirja käsittelee laajasti sitä mitä ADHD on yleensäkin ja kirja erittelee myös sitä mitä ADHD on lapsella, nuorella sekä aikuisella. Kirja tarjoaa olennaisen näkökulman siihen, että miten eri elämänvaiheissa ADHD-oireista tulisi tukea. Yhä edelleen ADHD:n hoidossa ja erityisesti diagnosoinnissa on haasteita, joten tämä kirja pyrkii tarjoamaan yksissä kansissa vastauksia kaikkiin kysymyksiin viimeisimmistä tutkimustiedosta lähtien.

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille sekä kaikille muiden alojen ammattilaisille, jotka kohtaavat ADHD-oireisia ihmisiä työssään sekä tietenkin myös ADHD-oireisen vanhemmille ja muille läheisille./KA

Furman, Ben. Ben Furman & lasten haasteet taidoiksi. Viisas Elämä Oy 2023.

Ben Furmanin uusi teos käsittelee taitolähtöistä lähestymistapaa lasten kasvatusmenetelmänä. Kirjassa lasten haasteita tarkastellaan uusien taitojen ja uudenlaisten toimintamallien opettelun näkökulmasta.

Kirja alkaa taitolähtöisen lähestymistavan ja sen taustalla vaikuttavan ideologian avaamisella. Ratkaisukeskeisyys, toiveikkuus ja yhdessä tekeminen ovat kantavia teemoja kirjassa. Kirjan suurin sisällöllinen osuus tarjoaa käytännönläheisiä esimerkkejä niin lähestymistavan käyttöönottamisesta kuin tyypillisistä tilanteista lasten kanssa, joissa lähestymistapaa voi soveltaa. Kirjan loppuun on vielä koottu tiivis muistilista keskeisistä asioista käytännön näkökulmasta.

Kirja on suunnattu lasten vanhemmille, mutta siitä hyötyvät kaikki lasten kanssa työskentelevät. Kirjan läpi kulkevat esimerkit antavat käytännön vinkkejä niin vanhemmille kuin varhaiskasvatuksen ja opetuksen parissa työskenteleville.

Kirja oli helppolukuinen arkikielisen tekstin ja runsaiden esimerkkien vuoksi. Taitolähtöinen lähestymistapa on kuvattu kirjassa kattavasti ja kirja tarjoaa hyvän pohjan lähestymistavan viemiselle käytännön tilanteisiin. Taitolähtöinen lähestymistapa ei ole uusi menetelmä, mutta valitettavan usein edelleen kiinnitämme huomiomme lasten haasteisiin tarvittavien taitojen ja niiden harjoittelun sijaan. Kirjassa pidin erityisen paljon esimerkeistä, joissa lapset ja aikuiset yhdessä pohtivat jokaiselle oman tavoiteltavan uuden taidon. Se muistuttaa, että meillä kaikilla on taitoja, joita voimme harjoitella. Ilahduin ja pidin erittäin tärkeänä kirjan korostamaa näkökulmaa lapsen kanssa yhdessä toimimisesta uuden taidon opettelemiseksi. 8/2023 TS 

Hansen, Anders. ADHD voimavarana. Missä kohtaa kirjoa olet? Atena 2017.

ADHD:stä ajatellaan usein, että ihmisellä joko on tai ei ole sitä. Lääkäri Anders Hansen osoittaa kirjassaan, että ADHD-piirteet ovat pikemminkin jatkumo, jolla me kaikki olemme jossain kohtaa. Kirja kertoo tutkimustuloksiin nojaten siitä, mitkä asiat ovat aivoissa eri tavalla niillä, joilla piirteitä on enemmän. Näitä ovat esimerkiksi dopamiinireseptorien erilainen toiminta (mikä vaikuttaa siihen, että täytyy saada toimintaa ettei tuntuisi tylsältä) sekä aivojen ”lepotilaverkoston” päälle jääminen yhtä aikaa ”tavoitteellisen toiminnan verkoston” kanssa, minkä takia keskittyminen on vaikeaa.

Kirjan tärkeintä antia ovat kuitenkin ADHD:hen liittyvien vahvuuksien esittely. Esimerkiksi tarkkaavuuden häiriöalttius on tärkeää luovuuden kannalta, koska luovassa prosessissa ei voi tietää etukäteen, mikä ajatus on tärkeä. Arvokkaita ominaisuuksia ovat myös energisyys ja riskienottokyky, ja se, ettei pelkää auktoriteetteja ja on valmis etsimään parempia tapoja toimia eikä luovuta helposti. ADHD-piirteet sopivat siis hyvin esimerkiksi yrittäjälle! Sanoisin, että niistä voisi olla hyötyä myös hoitotyön tutkimisessa ja kehittämisessä. Kaikissa työryhmissäkin voisi olla hyvä olla joku, jolla on enemmän ADHD-piirteitä, sillä lapsiryhmillä tehdyssä tutkimuksessa on todettu, että sellaiset ryhmät ratkovat loogista ajattelua vaativia tehtäviä paremmin kuin ryhmät, joissa kellään ei ADHD-piirteitä ole.

Harmittelen vain sitä, että kirjoittajan käyttämien tutkimusten lähteet ovat ainoastaan kirjan lopussa lähdeluettelossa, eivätkä tekstin seassa. Onneksi lähteet on sentään jaoteltu kirjan lukujen mukaan, jotta lisätietoa haluava löytää ne kohtuullisella vaivalla.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka miettivät, onko itse tai onko läheinen lähellä ADHD-kirjon ääripäätä. Erityisesti suosittelen kirjaa kaikille lasten kanssa työskenteleville, koska lasten vahvuuksien ymmärtäminen on kaikissa lapsialojen ammateissa todella tärkeää.

                                                                                                                                               Julkaistu 2.1.2019 / JO

Leppämäki,Sami ja Savikuja, Tuula (toim.).

Touretten oireyhtymä. PS-Kustannus. 2017.

Kirja sisältää perustietoa Touretten oireyhtymän ilmenemismuodoista, hoidosta, kuntoutuksesta ja samanaikaishäiriöistä. Kirja painottuu lapsuusaikaan, jolloin oireyhtymä alkaa. Kirja sisältää runsaasti omakohtaisia kuvauksia vanhemmilta, lapsilta sekä Tourettea sairastavilta aikuisilta siitä, minkälaista Touretten kanssa eläminen on. Kuvaukset havainnollistavat hyvin oireyhtymän ilmenemistä arjessa erityisesti lukijoille, joille Tourette on hieman vieraampi.

Vanhempien kertomukset kirjassa toivat esille haasteet palveluiden pariin pääsemisestä silloinkin, kun perheellä itsellä on ollut jo epäilyjä oireyhtymästä. Kirjassa kuvataan, kuinka tärkeitä arjen rutiinit ovat oireyhtymän oireiden kurissa pitämisessä. Stressi ja epäsäännöllisyys usein pahentavat tic-oireita. Lastenneurologisen hoitajan näkövinkkelistä olennaista on perheen tukeminen ja mahdollisuus tarjota perheelle keinoja arkeen säännöllisten rutiinien saavuttamiseksi. Kirja voi olla myös hyvä apuväline tiedon välittämiseksi lapsen lähipiirille, päiväkotiin tai kouluun, jotta ymmärrys Tourettesta lisääntyisi.

Suosittelen kirjaa lämpimästi Tourettea sairastavien lasten ja aikuisten lähipiirille sekä kaikille, joille Tourette on tuntematon ja joita kiinnostaa saada perustietoa oireyhtymästä.  / KA

Oksanen, Jonna & Sollasvaara, Reetta. Esteille hyvästit! Opas autismikirjon sekä adhd- ja Tourette-oireisten lasten kasvattajille. Autismisäätiö 2019.

Tähän kirjaan kannattaa ehdottomasti tutustua kaikkien aikuisten, joiden lähellä töissä tai kotona on neurokirjon lapsia tai nuoria. Rohkenisin väittää, että kokeneille konkareillekin löytyy jotain uutta tuttujen asioiden seasta. Kirjassa muun muassa esitellään uusi käyttökelpoinen käsite: asenne-esteettömyys. Sillä tarkoitetaan esteettömyyden eli ihmisten moninaisuuden huomioonottamisen toteutumista paitsi ympäristön suunnittelussa ja toteutuksessa, myös ihmisten ajatuksissa ja suhtautumisessa toisiin.

Luultavasti meillä kaikilla on ehkä kaukaakin mukana kannettuja asenne-esteitä, sokeita kohtia, joiden kohdalla tämä kirja voi avata silmiä. Tai vain asioita, joita emme ole tulleet koskaan ajatelleeksi, kuten vaikka itselläni oli se, miten tärkeää lapsen kanssa on tekemisen tavoitteiden selkiyttäminen lapselle. Esimerkiksi iltatoimet voivat lapsesta tuntua ihan turhilta siksi, ettei hän hahmota toimien lopputulosta joka voi olla vaikka puhdas, kylläinen ja tyytyväinen lapsi saamassa helposti unen päästä kiinni.

Kirjaa ei tarvitse ajatella lukevansa lukea alusta loppuun, vaan sieltä voi poimia itseään kiinnostavia kappaleita. Työpaikalla kirjaan voitaisiin tutustua vaikka porukalla niin, että jokainen lukee sieltä jonkun osan ja esittelee siitä parhaat löydöt muille. Suosittelisin kuitenkin kaikille ainakin ensimmäisen pääluvun lukemista aluksi, koska se pohjustaa kaikkia muita lukuja, vaikkei olekaan ihan niin helppolukuinen kuin käytännön vinkkeihin keskittyvät luvut. Ensimmäisessä pääluvussa tärkeää luettavaa ovat muun muassa asenne-esteettömyys, myönteisten tunnekokemusten tärkeys ja itsemyötätunnon opettelu.

Toisessa pääluvussa lisätään ymmärrystä toiminnanohjauksesta, stressinsäätelystä ja aistierityisyyksistä ja annetaan ideoita lapsen tukemiseen näissä. Tämä on myös kokonaisuudessaan erittäin hyödyllinen luku ja kannattaa lukea ennen myöhempiä lukuja.

Kolmannessa perustaitojen harjoittelua käsittelyä käsittelevässä pääluvussa tuntuu olevan aika paljon toistoa kakkosluvun asioista, mutta se lienee tarpeellista, jos kirjan lukuja luetaan irrallisina. Eihän arjen perustaitoja tietysti voikaan harjoitella huomioimatta esimerkiksi toiminnanohjauksen ongelmia.  Ja onhan kertaus toki myös opintojen äiti. Tästä luvusta kannattaa kuitenkin lukea vähintään Liisa Ahosen asiantuntija-artikkeli haastavien kasvatustilanteiden ennaltaehkäisystä (s.162-168) sekä tunnetaitoihin, liekkiin ja myönteiseen vuorovaikutukseen liittyvät alaluvut ja kirjoitus ”Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan”.

Neljännessä pääluvussa asioita tarkastellaan koulun ja harrastustoiminnan kontekstissa sekä sosiaalisten suhteiden tukemisen näkökulmasta. Jos on lukenut kirjan aikaisemmat luvut, tässä luvussa ei tule kovin paljon uutta asiaa. Kannattaa kuitenkin lukea vähintään Kaisa Vuorisen asiantuntijakirjoitus positiivisesta pedagogiikasta (jota kannattaisi hyödyntää kaikissa ympäristöissä, ei vain koulussa!) sekä tämän luvun kokemusasiantuntijoiden kirjoitukset, jotka avaavat hienolla tavalla neurokirjolaista ajatusmaailmaa esimerkiksi Asperger-henkilön ajatuslogiikasta ja siitä, miten liikuntatunnit voivat tuntua kaoottisilta sotatilanteilta.

Viidennessä pääluvussa esitellään neurokirjolla olevien lasten ja nuorten heidän perheidensä arkeen sopivia tukimenetelmiä. Esteettömyysluotain vaikuttaa todella hyödylliseltä menetelmältä arjen ongelmatilanteista eteenpäin pääsemiseen ja on varmasti hyödynnettävissä hyvin monenlaisten lasten kanssa. Käänteisenä psykoedukaationa esitelty menetelmä on jotain, minkä pitäisi mielestäni itsestään selvästi kuulua kaikkeen potilasohjaukseen, mutta koska valitettavasti se hyvin useinkaan ei toteudu, on hyvä, että siitä tässä puhutaan. Sen toteutukseen eri-ikäisten lasten ja nuorten kanssa annetaan myös lukuisia käytännön ideoita, jotka kannattaa ehdottomasti lukea (s.299–302) samoin kuin ”tavan kääntäminen ja muita neurokirjolla olevan perheen menetelmiä”. Viimeksi mainitussa yksi tärkeä huomio oli se, että tehtävien pilkkomista kuvilla tarvitseva lapsi pitäisi opettaa ajattelemaan ja toimimaan itse, eikä vain tottelemaan käskyjä. Ja pohjana kaikelle pitäisi olla tämä:”Mitä tahansa lapsen kanssa tekeekin, tärkeintä olisi saada lapsen itsetunto kehittymään mahdollisimman vahvaksi.” (s.305–309).

Lähdeviitejärjestelmä on kirjassa mielestäni hieman sekava, kun asiantuntija-artikkeleiden perässä on omat lähdeluettelonsa ja muiden lukujen perässä numeroviitteet, joiden lähdetiedot löytyvät kirjan lopusta. Olisin kaivannut kirjalle myös napakampaa toimitustyötä sekä aiheiden ryhmittelyn että tiivistämisen osalta, jotta kirjasta olisi saatu vielä helppolukuisempi, ja toistoa ja näin ollen sivujakin olisi vähemmän. Ei silti kannata antaa kirjan paksuuden pelottaa. Se on tehty paksusta paperista, eli näyttää paksummalta kuin onkaan :).

Koko kirjan suuri vahvuus on se, että se lisää ymmärrystä neurokirjon lasten ja heidän perheidensä elämästä ja antaa hyvin käytännöllisiä vinkkejä elämän helpottamiseen niin kotona, päiväkodissa, koulussa kuin muuallakin. Kirjassa on hienosti osattu yhdistää niin ammattilaisten, tutkijoiden kuin lasten ja heidän vanhempiensa tuottama tieto. Kokemusasiantuntijoiden kirjoitukset ovat erityisen arvokas osa tätä kirjaa. Vielä vahvemmin olisin toivonut esiin myös pienten lasten omaa näkökulmaa.

Kirjassa painotettiin vahvasti sitä, miten suuri merkitys lapsen ja nuoren kehityksen ja hyvinvoinnin kannalta on liian kuormittumisen havaitsemisella ja ennalta ehkäisemisellä. Yksi keskeinen mutta usein ulkopuoliselle vaikeasti ymmärrettävä kuormitustekijä ovat aistisäätelyyn liittyvät pulmat. Myös lapsen itsensä voi olla vaikea pukea sanoiksi kokonaisvaltaisia kehollisia tuntemuksia. Aikuisten tulisi kuitenkin aina yrittää selvittää, onko lapsen haastavan käyttäytymisen takana aistikuormitusta vai esimerkiksi tuen tarve toiminnanohjauksessa tai stressinsäätelyssä.

Tärkeää oli mielestäni myös motivaation merkityksen korostaminen, sillä neurokirjon lapsen voi olla vaikea ryhtyä edes päivittäisiin askareisiin, jos ei koe niitä itse tarpeellisiksi eikä kukaan ole selittänyt, miksi ne ovat tarpeellisia. Myös oppimisessa motivoituminen on tärkeää, ja siksi pitäisi huolehtia myönteisten tunnekokemusten mahdollistamisesta, koska lapset oppivat paremmin onnistumisista kuin epäonnistumisista.

Kirjasta jäi erityisesti mieleen se, että lapsen joustamattomuuteen ei yleensä kannata vastata joustamattomuudella. Ja tämä, joka olisi hyvä muistaa kaikkien meidän mielestämme kummallisten tapojen suhteen: Jos siitä ei ole haittaa, se kannattaa hyväksyä.

Esteille hyvästit -kirjan ensimmäinen painos (4000 kpl) sai erinomaista palautetta ja loppui kuudessa viikossa. Toinen painos saatiin myyntiin tammikuussa 2020.  Lisätiedot: https://www.autismisaatio.fi/ajankohtaista/esteille-hyvastit-kirjan-toinen-painos-nyt-myynnissa-2.html  / JO 15.1.2020

Pekkarinen, Elina & Schalin, Anton (toim.). Vammaisuus ja lapsen oikeudet: Lapsen elämää vamman kanssa. Lapsiasiavaltuutetun toimiston julkaisuja 2021:4.

Lapsiasiavaltuutetun toimiston julkaisema 12 artikkelin kokoomateos käsittelee vamman kanssa elävien lasten oikeuksien toteutumista Suomessa. Teoksessa käsitellään selkeäsanaisesti ihmisoikeussopimuksia ja lasten perustuslaillisia oikeuksia. Vaikka asia on vakavaa, eivät artikkelit ole tylsiä. Lähes jokaiseen artikkeliin on sisällytetty suoria sitaatteja lapsilta ja heidän vanhemmiltaan. Jo pelkästään näiden sitaattien lukeminen saa huomaamaan, miten monessa aivan arkisessa tilanteessa ja ympäristössä on vamman kanssa hankala tai mahdoton toimia. Yhteiskuntaa ei ole suunniteltu siten, että ihmisarvon kunnioitus välittyisi jokaiselle.

Kuntatoimijoille suosittelen luettavaksi etenkin Pekka Koskisen ja Reetta Mietolan artikkelia Vammaisten lasten ja nuorten arkisesta osallisuudesta yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Teoksesta löytyy useita artikkeleja koulumaailmaan liittyen sekä omat artikkelit myös sosiaalityölle, vapaa-ajan toimijoille sekä seurakunnille. Jokaisesta artikkelista löytyy tarttumapintaa hoitotyölle.

Erityisesti hoitotyötä käsittelee Johanna Ollin artikkeli Miten vammaisen lapsen toimijuus toteutuu sairaalassa? Artikkeli antaa konkreettisia esimerkkejä siitä, missä tilanteissa lasta voidaan kuulla ja miten omaa toimintaa tarkkailemalla voidaan välttää aikuisjohtoisia päätelmiä ja päätöksiä. Erityisesti mieleeni jäi ajatus siitä, että kaikki hoitotilanteeseen liittyvät haasteet mielletään helposti lapsen vamman aiheuttamiksi eikä esimerkiksi osata ajatella, voisiko voisiko ammattilaisen vuorovaikutuksessa olla jotain kehitettävää. Artikkeli herättelee tarkastelemaan omaa toimintaa ja omia mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, miten yhteiskuntamme voisi olla kaikille hyvä.

Julkaisu on vapaasti ladattavissa valtioneuvoston julkaisuarkisto Valtossa: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/163568. /LO

Sandberg, Erja. ADHD ja oppimisen tuki

Huomioi yksilölliset tarpeet ja vahvuudet.

PS-KUSTANNUS. 2018.

Olisipa minut huomioitu lapsena, jolla on ongelmia — eikä lapsena, joka on ongelma.

Tämä teos pohjautuu kirjoittajan kasvatustieteen tohtori, erityisopettaja Eija Sandbergin vuonna 2016 julkaistuun väitöskirjaan ADHD perheessä - Opetus-, sosiaali-, ja terveystoimen tukimuodot ja niiden koettu vaikutus. Lisäksi kirjoittajalla on pitkäaikainen henkilökohtainen kokemus ADHD-oireisten lasten, nuorten ja aikuisten kanssa toimimisesta, paljon tietoa kuntoutuksessa ja opetuksessa toimimisesta sekä oma kokemus vanhempana.

Lapsella tai nuorella ilmenevät tarkkaavuuden ongelmat, levottomuus ja impulsiivisuus haittaavat usein merkittävästi oppimista ja toisten kanssa toimimista. Tämä teos lisää ymmärrystä näistä lapsista ja nuorista. Tarkkaavaisuushäiriöinen lapsihan saa herkästi negatiivista palautetta ja hänen vahvuutensa unohtuvat. Muun muassa selkeät tavoitteet, johdonmukainen ohjaaminen ja toiminnallisuuden lisääminen edistävät lapsen kykyä keskittyä. Kirjassa kerrotaan oireita lieventävistä, oppimista tukevista ja vahvuudet huomioivista toimintatavoista niin varhaiskasvatuksessa, peruskoulussa, toisella asteella kuin korkea-asteella. Kirjassa huomioidaan myös koulutusten nivelvaiheet ja siirtyminen työelämään.

Suosittelen lämpimästi tätä tietokirjaa luettavaksi opetus- ja kasvatusalalla (varhaiskasvatuksesta korkea-asteelle) työskenteleville opettajille, avustajille, ohjaajille ja hoitajille. Tästä teoksesta hyötyvät myös ADHD-oireisten läheiset, kuten vanhemmat ja muu lähipiiri, ja lisäksi  hyötyvät harrastusten ja kerhojen ohjaajat sekä kaikki aiheesta kiinnostuneet. Mielestäni terveydenhuollon ammattilaiset, jotka kohtaavat työssään näitä lapsia, nuoria ja aikuisia saavat teoksesta hyvää tietoa omaan työhönsä ja pystyvät kohtamaan ja auttamaan ADHD-oireisia ja heidän läheisiään. 

Teos on kirjoitettu hyvin selkeällä ja konkreettisella tavalla. Siinä on hyvät vinkit, joita voi siirtää suoraan käytäntöön. Koin saavani itse tämän hetkiseen työhöni hyvää tietoa oikein suunnatuista tukitoimista ja vahvuusperusteisesta ajattelutavasta. Hyvänä teoksessa koin havainnollistavat asia sisältöön liittyvät vinkit ja suorat lainaukset, joita tutkija on saanut ADHD-oireisilta henkilöiltä ja heidän läheisiltään. Teoksen lopussa on hyvä ja laaja lähdeluettelo, jota eri alojen toimijat voivat hyödyntää. / AV

Timonen, Tero & Hämäläinen Pirita (toim.). Autismikirjon kuntoutusmenetelmät. PS-kustannus 2019.

Kirjassa käsitellään laajasti sovellettua käyttäytymisanalyysiä (ABA) ja siihen pohjautuvia menetelmiä autismikirjon henkilöiden kuntoutuksessa. Lisäksi kirjassa on kuvattu sekä kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan että neuropsykologiseen kuntoutukseen pohjautuvia kuntoutusmenetelmiä. Kirja jakautuu neljään osaan, sovellettuun käyttäytymisanalyysiin, käyttäytymisen muokkauksen tukemisen ohjelmiin, sosiaalisen kommunikoinnin ja sosiaalisten taitojen tukemisen ohjelmiin sekä arjen tukeen ja ohjaukseen.

Kirja sopii mielestäni parhaiten henkilöille, joille autismikirjo ja autismikirjon kuntoutusmenetelmät ovat jo ennestään tuttuja aiheita. Kirjassa kuvattujen kuntoutusmenetelmien toteuttaminen on ammattilaisten, menetelmiin koulutuksen saaneiden toteuttamaa ja heidän ohjauksessaan arkeen vietävää kuntoutusta. Esiteltyjen kuntoutusmenetelmien tausta ja tutkimustieto menetelmien tehosta kuvataan tarkasti.

Kirjaa voi suositella erityisesti ammattilaisten toteuttamasta autismikirjon henkilöiden kuntoutuksesta kiinnostuneille. Kuntoutusmenetelmistä osa oli itselle tuttuja käytännön kentältä, mutta kirjasta löytyi myös useita uusia menetelmiä. Kirjan laajat, kappaleittain esitetyt lähdeluettelot, mahdollistavat kiinnostuksen herätessä tarkemman aiheeseen perehtymisen. Kirja ei kuvaa kattavasti autismikirjon kuntoutuksen kaikkia osa-alueita ja menetelmiä vaan keskittyy edellä kuvattuihin näkökulmiin, kuten kirjan tekijätkin korostavat.   

Kirjassa oli vanhempain ohjauksesta yhden luvun käytännön puheenvuoro ja lisäksi kirjaan oli sisällytetty joitakin lyhyitä vanhempien kokemuspuheenvuoroja, jotka toivat kirjan antia lähemmäs käytäntöä. Näitä asiakkaiden kokemuksia olisin mielelläni lukenut enemmänkin./TS 8/2023